Vanhuuttako?
Nimi! Mikä hänen nimensä olikaan?
Muistot kulkevat silmiesi ohi,
etsit nimeä menneisyydestä,
tuhannet asiat tulevat mieleen,
mutta vaikka kuinka mietit,
niin se nimi, se vain puuttuu.
Nyt ajattelet: Oh, näinkä sitä vanhenee?
Laskeudut portaat neljännestä kerroksesta,
tulet kadulle, ihan iloisella mielellä vielä.
Äkkiä kuitenkin mieleesi juolahtaa:
"Suljitko myös oven ylhäällä?"
Nyt et enää luota itseesi
vaan nouset ylös tarkistamaan
manaillen "Nyt se vanhuus kai alkaa!"
Haluat jääkaapista jotain,
tiedät tarkalleen mitä, no Luojan kiitos.
Avaat oven määrätietoisesti
ja äkkiä kysytkin: "Mitä oikein halusinkaan?"
Mietit ja tunnet pettymystä,
sillä juurihan vielä tiesit.
Eikä tämä paranna tilannetta
"Näinkö me vanhenemme?"
Ennen matkaasi
piilotat säästökirjan hyvin
sillä olethan kauan pois kotoa
Eikä piiloasi löydä kukaan.
Palaat matkaltasi ja alat etsiä
"Mihin sen säästökirjan piilotitkaan?"
Näin se siis alkaa, näin me vanhenemme.
Istut junassa matkalla jonnekin,
äkkiä tulee mieleesi: "Silitysrauta,
Otitko sen pois pistokkeesta?"
Voi Luoja, nyt lomasi on pilalla,
ajattelet vain kotia tai sen raunioita.
Pakottamalla pakotat itsesi rauhoittumaan.
Näin se siis alkaa, näin me vanhenemme.
Tuo viimeinen lause tuntui tutulta. Vuosia sitten tuli E-täti meille junalla Helsingistä. Koko matkan hän oli miettinyt tuota silitysrautajuttua - oliko se jäänyt päälle. 4-5 tunnin leppoisa matka oli pilalla ja heti, kun pääsi ovesta sisälle soitti hän naapurille, joka kävi tarkistamassa, että rauta EI ollut päällä.(Ei ollut kännyköitäkään siihen aikaan pelastamassa tilannetta)
VastaaPoistaNiinpä. Minä jouduin kerran tansseista kotiin palaamaan, kun luulin silitysraudan jääneen päälle. Enkä silloin varmasti ollut vanha.
VastaaPoistaMinä tulin juuri kellarista, en muista, mitä menin sieltä hakemaan, mutta ehkä se tulee kohta taas mieleen.
VastaaPoistaAllu: Sanotaanhan että kun palaa takaisin sinne, missä ensimmäisen kerran ajatus tuli mieleen, niin heti muistaa, mitä oli hakemassa. Se pitää paikkansa. Olen itse sen monta kertaa todennut.
VastaaPoistaKiitos runosta! Eräs joka etsii avaimiaan jatkuvasti...
VastaaPoistaHelena: Minä kokeilen nykyisin aina ensin taskujani, ennen kuin painan oven täysin kiinni. Jouduin kerran hälyyttämään mieheni kesken töiden kun ovi pamahti kiinni ja avaimet sisällä.
VastaaPoistaJust kun tuosta sulle kirjoitin, niin tänä aamuna se tapahtui taas! Puhuin puhelimessa ja ajatuksena ehtiä bussiin, kokeilin että ulko-ovi on varmasti lukossa, olihan se ja samalla hetkellä tajusin että avaimetkin ovat sisällä. Vara-avain toki samassa kaupungissa, mutta vasta illalla saatavissa. Työpaikalle olisin kyllä päässyt. Onneksi huoltomies tuli vartin päästä avaamaan oven. Pääsin halvalla, koska käteistä oli vain joitakin kolikoita eikä pankkikortti kelvannut. :) Huoltomies oli hyvällä tuulella ja hänelle riittivät ne kolikot, muuten päiväsaikaankin maksaisi 17 euroa.
VastaaPoistaHelena: Sinulla oli onnea, kun huoltomies oli hyvällä tuulella. Joskus niin käy. Olen monesti miettinyt, pitäisikö tehdä niinkuin lapset ja panna avain kaulaan. Tai sitten nauhalla housunvyöhön, että varmasti pysyy mukana. Miehille tuo viimeinen on helpompaa, mutta entä me naiset, jos on vaikka kesämekko vaan päällä. Mihin avaimet silloin sitoisi?
VastaaPoista