lauantai 1. toukokuuta 2010

Viktor Klimenko konsertti


Toissapäivänä tuli Rengas-lehti, jossa ilmoitettiin, että Suomi-Keskuksessa olisi Viktor Klimenko laulamassa. Ja koska meillä ei ollut muutakaan ohjelmaa vapunaatoksi suunniteltu, saimme spontaanin idean mennä kuuntelemaan häntä. Konsertin piti alkaa klo 19, mutta koska siinä sitten odoteltiin enemmän sakkia, alkoi se vasta klo 20. No odottaessa voi syödä ja juoda tarjolla olevia herkkuja; keittoa, leivonnaisia, munkkeja, simaa, viiniä ja olutta tai kahvia. Valitettavasti yleisöä ei saapunut järin paljoa, mutta sen verran kuitenkin oli, että kasakkalauluja kuultiin. Ja huomenna Klimenko laulaa kirkossa, jos joku sinne haluaa mennä. Komea ja kantava äänihän hänellä on.
Minulla on ollut joka vappu tapana ottaa ylioppilaslakki laatikosta ja kokeilla sitä päähän, mutta tänä vuonna unohdin sen ja lakki jäi kotiin. En yhtään ajatellut, että suomalaiset pitävät vappuna lakkia. No en ollut ainoa, ainoastaan kolme naista oli muistanut ottaa lakkinsa mukaan. Tänä aamuna hain sitten lakin laatikosta, kokeilin sitä ja nyt se on "maapallomme" päällä tämän päivän, kunnes huomenna laitan sen taas takaisin laatikkoon odottamaan ensi vappua.

4 kommenttia:

  1. Vai oikein Viktor Klimenko on siellä teitä viihdyttämässä:)
    Hauskaa vappua!

    VastaaPoista
  2. Hyvä, että laitoit tuon videon, kun ehdin jo miettiä, että mitäs se Viktor oikein lauloikaan.

    VastaaPoista
  3. Allu: Oletko unohtanut Viktorin? Viktor sanoi, että sen jälkeen, kun hänestä tuli kristitty, keikat vähenivät kummasti, mutta että hän kyllä edelleen laulaa mielellään noita "kansanlauluja".

    VastaaPoista
  4. Tykkään Klimenkosta :)
    Kerran 70-luvulla vaihdoimme muutaman sanan ja kerran 80-luvun lopulla olin (olimme) hänen (hengell.) konsertissaan.

    VastaaPoista