Suomen ja Saksan kulttuurit eivät kovin paljon poikkea toisistaan, mutta poikkeavat kuitenkin... Minä olen syntynyt Suomessa, paremmin sanottuna Kainuussa, asunut Helsingissä ja tullut Saksaan. Olen asunut puolet elämästäni Suomessa, puolet Saksassa. Kainuu on aikalailla erilainen asumisalue kuin Berliini. Sinne matkustaessani saan aina kuulla, että "sieltä ne saksalaiset tulee". Täällä Saksassa taas puhutaan itikoista ja jopa jääkarhuista, jotka elävät Suomessa ja että enhän minä suomalaisena voi palella, kun olen tottunut kylmyyteen. Joskus tuntuu, että mihinkähän kulttuurin sitä minä kuulun ja että kotimaani on kai jossain Itämerellä. Siitä huolimatta olen suomalainen. Tämä kahden kulttuurin välillä eläminen ei kuitenkaan ole tuottanut mitään liian suuria ristiriitaisuuksia. Olen kai tottunut jo kotona siihen. Isäni oli Kainuussa syntynyt. Lähes kaikki ihmiset kylässämme olivat kainuulaisia. Äitini oli syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla, muuttanut sieltä parikymppisenä Kemin seudulle, josta tuli sitten Kainuuseen. Sen verran eroa näilläkin kulttuureilla oli, että äitini sai pahimmillaan kuulla, ettei kuulunut kainuulaiseen yhteisöön. Kun tulin Helsinkiin ja arvostelin tätä meidän pääkaupunkiamme, sain kuulla, että..."mene sinne, mistä olet tullutkin, jos ei kaupunkimme ole tarpeeksi hyvä sinulle." Myöhemmin kuitenkin jopa ystävystyin sanojan kanssa. Niin että eroja ei ole ainoastaan kahden kansalaisuuden välillä, mutta myös heimojen väliset erot joskus tuovat ristiriitoja. Entinen opettajani sanoi aina: "Maassa maan tavalla, tai maasta pois." Minä olen hyväksynyt asiat niin kuin ne ovat, ilman että olen menettänyt identtiteettiäni. Aluksi yritin selostaa asiat niin kuin ne Suomessa ovat. Mutta kun näytti, ettei sanoma mennyt perille, saatoin hyvinkin terävästi vastata noihin paikkansa pitämättömiin, jopa negatiivisiin kommenteihin. Nykyisin kuuntelen, mutta en enää jaksa reagoida pahemmin näihin arvostelijoihin. Poimin molemmista maista hyvät puolet ja olen tyytyväinen, että minulla on sellainen etu puolellani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin asua kahdessa maassa, ja että voin matkustaa kotimaahani joka vuosi. Nykyisin olemme Suomessa koko kesän ja Saksassa kuluvat sitten talvet.
Minunkin mielestäni on hyvä, että ei ole sellainen nurkkapatriootti, joka luulee, että vain meidän maa/kaupunki/kylä on se paras, ainut ja oikea. On niin terveellistä asua muuallakin välillä elämänsä aikana, ei vain kotinurkilla. Ja nuo kielikysymykset: on niin hienoa seurata näitä kaksikielisiä lapsiamme, ei ole turhia ennakkoluuloja samalla tavalla kuin yksikielisillä.
VastaaPoistaOlet aivan oikeassa. Maailmaa kiertäessä silmätkin avautuvat ja asioita osaa tarkastella toisesta näkökulmastakin. Ja meidän kaksikieliset lapsemme ovat ihania
VastaaPoistaPakko pistää lusikkansa tähänkin soppaan...
VastaaPoistaOlen ihan samaa mieltä noista ihanista kaksikielisistä lapsista ;-) Omillani on minun kainuulaiset sukujuuret, ja samoin isänsä pohjoisafrikkalaiset - mutta kyllä ovat niin wieniläisiä että... Vaan paljon avarakatseisempia jo pienenä kuin kukaan kavereistaan ;_)
maaria: ai että siellä ollaan ihan kolmen kulttuurin välissä....Se onkin jo jotakin. Näin nämä eri kulttuurien välissä kasvavat saavat todella paljon avaramman maailmankatsomuksen, kuin ne jotka ovat vain yksillä kotikulmillaan kasvaneet.
VastaaPoista