maanantai 4. huhtikuuta 2011

Kevätilma on petollista

Pääsiäinenkin lähestyy, vaikka onkin tänä vuonna kovin myöhäisellä ajankohdalla. Joka tapauksessa pääsiäispuput näyttävät olevan jo liikkeellä.

Vaikka jotkut puput ovatkin vielä kovin arkoja, ehkä väsyneitäkin.

Ja kukkokin jo huutelee kanojaan munimaan pääsiäismunia.

Tietysti pääsiäislampaatkin on ruokittava. Näillä lampailla taisi kyllä olla vähän kuuma turkki päällä eilen.


Ja olihan siellä aasikin laitumella.

Maa keltaisenaan narsisseja.

Kaikki nuo ylläolevat kuvat kuuluvat pääsiäiseen. Tähän minun kuvaaminen sitten loppuikin eilen, kun kamerasta loppui akku.

Eilen, niin meillä oli todellinen kesäpäivä, 25 astetta lämmintä. Ei tarvinnut takkia. Jotkut miehet olivat jopa paidankin jättäneet kotiin. Niin rohkea en ollut, mutta T-paitasillaan minä siellä kävelin. Ja tänään, tänään sataa ja on vain 11 astetta ja kurkku kipeä. Mitä se Justiina Pekalle sanoikaan, kun Pekkä keväällä liian rohkeasti vaatetta vähensi: "Kevät ilma on petollista."

8 kommenttia:

  1. Oi noita keltaisia narsisseja. Ne, jos mitkä, tuovat oikean pääsiäistunnelman.
    Teillä on siellä oikein kotieläintarha melkein keskellä Berliiniä. Ei meillä täällä maalla noin paljon eläimiä näy:)
    Kokeilepa sitä Muumimamman flunssamehua. Pikkutyttö ainakin joi sitä mielellään ja sanoi, että tuntuu hyvältä ja maistuukin.

    VastaaPoista
  2. Allu: Niin oli.
    Clarissa: Harmi että käytin jo kaikki pakastemarjat. Mutta on minulla vielä mustaviinimarjamehua, jos vaikka siitä muuntelisin tuon muumimmamman flunssamehun. Kiitos vihjeestä.

    VastaaPoista
  3. Hyvän mielen kuvia kaikki :)

    Vaikeaa on täältä käsin uskoa todeksi tuo +25 C, vaan ei yhtään vaikeaa +11.
    Vettä on satanut meilläkin. Aamusumu oli sakea.

    Parane pian!

    VastaaPoista
  4. Onpas siellä jo lämmintä :)
    Kivoja kuvia! Ovatko nuo eläimet jossain puistossa?

    VastaaPoista
  5. Nurkkalintu: Kiitos. Kurkkukipu on hellittänyt, mutta nyt yskä ja nuha iskivät.
    Sauerkraut: Nuo eläimet ovat "meidän" puistossa, eli aikonaan siellä oli Bundesgartenschau, nyt alue on puistoalue, jonne on sisäänpääsymaksu (2 euroa) tai vuosilippu. Koska puisto on aivan tässä meidän vierellä, meillä on vuosilippu puistoon. Jos talvella on lunta, käyn tuossa puistossa hiihtelemässä.

    VastaaPoista
  6. Hihittelen, jotta jopas sattui, kun tautisena kampaukseni on ollut Justiinan nuttura.
    Oi ei taudin kuva kuulostaa hävyttömän tutulta.
    Ah, otin usean minuutin dopingin tuosta narsissi kuvasta.
    Lampaat näin villasukkina enkä lampaanviuluina XD.
    Lapsuuden yksi pääsiäisperinne on lampaanviulu murreutettuna piimässä ja hukutettuna punkkuun.
    Parane pian!

    VastaaPoista
  7. Oitätä kevättä, pässinpökkimät jalassa ja nenä vuotaa kuin vettä räystäästä tippuisi. Kiitos kuitenkin osanotosta.

    VastaaPoista