tiistai 14. syyskuuta 2010

Kalevan Kisat


Kesän osaltani harvinaisimpiin tapahtumiin kuuluivat Kalevan Kisat Kajaanissa. Tuskinpa minä muuten sinne olisin eksynyt, mutta sain pääsylipun ilmaiseksi sinne, kun tilasin kesäksi Kainuun Sanomat. En tietenkään voinut jättää sellaista mahdollisuutta väliin. Sain sisarenikin mukaan, tosin heidän täytyi ostaa lippu kisoihin. Ei kisapaikka aivan täynnä ollut, sillä lippuni oli eka päivälle, jolloin suurin osa kilpailuista oli vielä niin sanottuja karsintakilpailuja. Oli siellä kyllä miesten ja naisten kävelyn loppukilpailu, miesten 10.000 m:n juoksu ja naisten 5000 m:n juoksun loppukilpailut. No vaikken minä niin kovin noita suomalaisia urheilijoita tunne, niin näimme me siellä mm. sellaisia tunnettuja urheilijoita kuin Olli-Pekka Karjalainen ja Tommi Evilä. Oli varmasti myös muitakin... Näin tuli käytyä paikalla tällaisiakin tapahtumia katsomassa.

4 kommenttia:

  1. Pitääpä kysyä, näkikö R teitä katsomossa. luulen, että hän katsoi kisoja jonkin verran.

    VastaaPoista
  2. No jos ensimmäisenä kisapäivänä katsoi, niin voihan se olla... Mutta tuskinpa siellä katsojia näytettiin, enemmänkin urheilijoita.

    VastaaPoista
  3. Ja minä ehdin jo luulla, että osallistuit kisoihin.

    VastaaPoista
  4. Niin Allu, kovasti harkitsin, mutta tiesin olevani ylivoimainen, joten jätin sen onnen toisille,,,,

    VastaaPoista