keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Hyvää Uutta Vuotta 2015

Joulu oli ja meni rauhallisesti lumettomana, niin tai lähes lumettomana. Aattona satoi koko päivän vettä, joulupäivänä satoi ja paistoi ja oli +6 astetta lämmintä. Sitten tapaninpäivänä saimme tämän verran talven tuntumaa Berliiniin.
Lunta oli sen verran, että lapset saivat rakennettua noin metrin kokoiset lumiukot. Varmaan näihin oli kaavittu kaikki lumi ympäriltä.
Tapanin jälkeisenä päivänä saimme kuitenkin reilusti, noin 12 senttiä lunta ja pikku pakkanenkin oli. Olipa mukava kuljeskella tuossa raittiissa talvi-ilmassa. Lapsilla oli lystiä kelkkamäessä ja muutama innokas hiihtäjäkin oli jo kokeilemassa suksiaan. Minun sukseni ovat vielä kellarissa, sillä tänään uuden vuoden aattona lumi sulaa silmissä ja vettä sataa. Siinä meidän hieno talvemme uupuu vanhan vuoden kera. Niin että saanen toivottaa näissä näkymissä kaikille....

5 kommenttia:

  1. Kiitos samoin!
    Ja samoin uupuu meidänkin hieno talvemme vanhan vuoden kera. Vesikelissä tulimme juuri kotiin, kuutta astetta näytti mittari.

    VastaaPoista
  2. No ei teilläkään ole sen paremmin tuon sään suhteen Asiat kuin meillä. Vanha vuosi suree mennyttä aikaa!

    VastaaPoista
  3. Onpas teillä tullut paljon lunta. Baijerissa taitaa olla oikein lumikaaos, sain juuri kuvan ystävistä lumitöissä. Guten Rutsch!

    VastaaPoista
  4. Onnea sekä iloa Uudelle Vuodelle 2015!

    VastaaPoista
  5. Lumet ovat menneen vuoden Lumia. Tämä vuosi alkoi aurinkoisen kuivana. Toivotaan vuodesta hyvää ja kivutonta.

    VastaaPoista