perjantai 16. syyskuuta 2011

Kesäkuussa

Pietari Brahen Kajaanin kaupungin perustamisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 360 vuotta. Pietarin päivää vietettiin Kajaanin Kauppatorilla 29.6.  Aluksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja Okkonen piti tervehdyspuheen, jonka jälkeen Tapiolan päiväkodin lapset kukittivat Brahen patsaan ja lauloivat onnittelulaulun Brahelle.

 Toriyleisö sai nauttia myös Kajaanin Tanssin "Pyykkärien tanssi"-esityksestä.


Torille saapui nykypäivän Pietari Brahe Kristina-rouvansa kanssa. Heidän mukanaan teimme pienen kaupunkikierroksen, jonka aikana kerrottiin Kajaanin entisestä elämästä ja historiasta.

Aluksi Vanni esitteli 50-luvun torielämää hyvin hauskasti.
Matkamme jatkui Rantapuistoon, jossa kuuluisan runoilija Eino Leinon elämästä kertoili itse Pietari.
Kajaanin joen rannalla nuori opettajatar neiti Agnes Castrén esitteli tehtailija Renforsin perhettä. Kreivi Brahe kuiskaili meille, että neiti Castrén olisi Renforsin kihlattu.

Matkamme jatkui Heikki Savolaisen muistomerkin kautta Kajaanin linnanraunioille. Savolaisen muistomerkin on suunnitellut taiteilija Matti Koskela. 
Kajaanin linnan kuuluisin vanki on ollut historijoitsija Johannes Messenius.

Matkamme jatkui Lönnrotin patsaan ja vanhan kirjastotalon (taustalla) sekä

Sirius-ravintolan (jossa Kekkonen ruokaillut Breschnevin(?) kanssa) kautta

Raatihuoneen torille vanhan raatihuoneen edustalle...
...jossa torimuija Caisan esitteli torilla myymiänsä tuotteita ja perhettään.

4 kommenttia:

  1. Kiitos kulttuurikierroksesta Kajaanin kapungissa. siellähän on vaikka mitä!!

    VastaaPoista
  2. Kiitos täältäkin, en ole aivan varma, olisinko joskus lapsuudessa käynyt Kajaanissa.

    VastaaPoista
  3. Kiitokset mukavasta aikamatkasta Kaijjaanissa!
    Viihtyisää viikonvaihdetta!

    VastaaPoista
  4. Kiva, että kulttuurikierros Kajaanista miellytti.
    Tarinalle tiedoksi. Kävin sivuillasi, mutta kommenttini eivät mene läpi jostain syystä.

    VastaaPoista