torstai 23. helmikuuta 2012

Seitsemän sorttia

Clarissa haastoi kertomaan itsestä seitsemän asiaa. Mietin, mitä tässä oikein kertoisin, sillä kainuulaiseen tapaan ei kuulu kertoilla itsestään asioita (Luin tuon juuri Kaiinuun uutisista). Tässä kuitenkin jotain:


1. Osaan kymmensormijärjestelmän. Sormeni toimivat aivan itsestään ilman kirjainten etsimistä. Voin vaikkapa jutellakin samalla aikaa.

2. Käsityöt ovat kuuluneet aina harrastuksiini. Kudon suoraa lähes saman tapaisesti kuin kirjoitan. En siis tarvitse koko ajan katsella sormiani kutoessani, vaan voin vaikkapa katsella telkkaria samanaikaisesti.

3. Kirjat. Ne kuuluvat itsestään selvyytenä maailmaani. Tosin olen tietoisesti jarruttanut uusien kirjojen ostoa, kun ympäristömme täyttyy kirjoilla. Mutta valitettavasti tuo jarruttaminen ei aina oikein onnistu.

4. Illalla nukkumaan mennessäni luin ennen läksyjäni mahallani sängyssä. Nykyisin luen edelleen samanlaisessa asennossa sängyssä ollessani.

5. Kielet. Niitä tahtoisin osata paremmin kuin osaan. Niiden oppiminen  hallitsee edelleenkin osaa aikaani.

6. Väliin innostun myös ruuanlaitosta. Tosin täytyy myöntää, että on sellaisiakin aikoja, jolloin ei oikein keksi millään, mitä laittaa tai ei ole aikaa keittiöhommiin.

7. Ja sitten olen hurahtanut ristisanatehtäviin. Ristisanojen ja sudokojen yms. ratkaisemisessa olen optimisti. Teen kaiken kuulakärkikynällä. Joskus tulos on sitten sen näköinenkin. Koskaan en kuitenkaan lähetä ratkottuja tehtäviä minnekään.

Kun rupesin tässä miettimään, mitä kaikkea osaa, mikä kaikki kuuluu minuun itseeni, niin kyllähän sitä löytyi jos jotain. Yleensä innostun kaikista mahdollisista ja mahdottomista asioista, joita on mukava kokeilla. Jotkut jäävät pidemmäksi aikaa ohjelmaani, jotkut häviävät melkein välittömästi.

4 kommenttia:

  1. Minä luen selälläni ja olen myös optimisti ristisanojen ja sudokuden suhteen. Tykkään Zeit-lehden ristisanatehtävästä, vaikka se on kyllä vaikea ja menee kovasti aikaa.
    Voi hurja, sinäkin olet pistänyt nyt tuon kamalan sanavahvistuksen, jossa en nytkään varmaan ensiyrityksellä saa selvää niistä sanoista.

    VastaaPoista
  2. Allu: En kyllä ole pistänyt mitään sanavahvistusta. Se on tullut jotenkin vain tähän minun blogiini. Kun en ymmärrä noiden kaikkien päälle mitään.

    VastaaPoista
  3. Nyt pitää heti kertoa, että kun sain valmiiiksi Hesarin kuukausiliitteen ristikon, lähetin jopa vastauksen. Nehän ovat aika vaikeita ja sen tähden kivoja. Ennen vanhaan tein Sternin ristikoita ja opin paljon hassuja ristikkosanoja.
    Minä kirjoitan kahdella sormella, mutta melko nopeasti ja virheitä tulee sen mukaan.
    Saahan tuon kauhean sanavahvistuksen pois, jos haluaa. Se on siellä omissa asetuksissa.

    VastaaPoista
  4. Clarissa: Hienoa, pitäisiköhän minunkin lähettää joskus valmiiksi ratkotut ristikot???!!!
    Vaan en minä noita sanoja pois saa...olkoon siinä!

    VastaaPoista