perjantai 18. maaliskuuta 2011

Arkipäivän hommia


Kun nyt innostuin leipomaan, niin leivoinpa omenapiirakankin. Tämä piirakka oikeastaan syntyi sen vuoksi, että mieheni toi niin paljon omenoita, ettemme olisi niitä kahteen pekkaan millään ehdi syödä ennen. Reseptiä sain kyllä hakea kauan, sillä kaikissa piirakoissa oli n. 4-5 omenaa - minulla niitä oli paljon, paljon enemmän. Ajattelin jo, että kai tässä täytyy tehdä useampi piirakka, mutta sitten järjestellessäni papereita, osui silmiini resepti, jossa tarvittiin kilo omenia. Siispä heti toimeen, ja hyvä piirakka siitä syntyikin.

Omenapiirakka
3 munaa
3 dl sokeria
100 g voita, margariinia tai 1 dl juoksevaa margariinia
1,5 dl vettä
4,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 kg omenoita
1,5 dl rusinoita
1 rkl konjakkia
sokeria, kanelia

Aineetkin löytyivät kaapista niin ettei tarvinnut kauppaan lähteä. Tosin konjakkia minulla ei ollut, joten jätin sen pois. Ja siitä sitten vaan leipomaan. Tulipa hyvää.

Ja kun olin sitten tarpeeksi herkutellut, täytyi ruveta ajattelemaan noita kalorimääriä, joten siitä vaan pyörän päälle ja uimaan. Eilen olikin kovin surkea sää, koko pitkän päivän satoi. Siis paras uimapäivä, märkää ulkona ja sisällä.



Eikä tämä päivä ole sen kummempi ollut. Tihkusadetta, välillä vähän kuivempaa säätä. Mutta ei se minua haitannut. Aamulla silmäni auettua luin espanjantehtäviä ja sitten vaan espanjantunnille. Mutta kuinkahan meidän ryhmän käynee, sillä sain juuri mailin yhdeltä ryhmäläiseltä, ettei hän enää tule. Ryhmämme pienenee kuin pyy maailmanlopun edellä.
Tosin viime viikolla oli eräs herra, joka on ollut lähes haudan toisella puolen, pois yli vuoden. Mutta sieltäpä hän on vain selvinnyt ja aika hyvässä kunnossa hän näytti olevan. Tosin tänään hän puuttui jälleen. Ei meidän ryhmässä ole enää kuin seitsemän osanottajaa tämän mainitun herran kanssa.  Meillä on ollut tosi kiva ryhmä, jonne olen mennyt mielelläni. Ja vaikka opiskelu eteneekin hitaanlaisesti, etenee se kuitenkin.

2 kommenttia:

  1. Siinä on teillä kahvin kanssa piirakkaa muutamaksi päiväksi:) Pitäisiköhän meidän tulla avustamaan, niin oli herkullisen näköistä.
    Oi kun Espanja muistuttaa ranskaa. Sieltä täältä kun kirjaasi "selasin", ymmärsinkin aina jotain.
    Täällä on niin, että olkoon mikä kurssi vain, niin osanottajat sen kun vähenevät. Vain ne vanhat ja uskolliset jatkavat - ollaan jo usein mietitty, että missähän syy.

    VastaaPoista
  2. Tervetuloa vain piirakkaa syömään. Riittää siinä teillekin!
    Niin, ikävää se on, etteivät kaikki jaksa pidempään. Ensi innostuksen mentyä jäävät ihmiset pois kurssilta. Tässä meidän viimeisessä tapauksessa tämä herra kyllä lopetti muiden velvollisuuksien takia, mitä ne sitten lienevätkin.

    VastaaPoista