tiistai 14. joulukuuta 2010

Jouluvalmistelut, joulumarkkinat

Eilinen päivä meni siihen, että ensin ompelin oviverhot olohuoneen ja eteisen väliseen oviaukkoon. Verhojen ompeleminen ei ole mitenkään helppoa, jos tilaa on vähän. Mutta verhota ovat nyt kuitenkin saatu jouluksi paikalleen.

Iltapäivällä kävelimme puiston poikki Britzer Schloß Keskiaikaisille Joulumarkkinoille. Siellä oli todella hieno jouluinen tunnelma, tosin nykyajan ihmiselle pimeän oloista. Ainoa sähköinen valo tuli maahan sijoitetuilsta pienistä valopilkuista. Muuten saimme valoa kynttilälyhdyistä, pienistä padoista, joissa puut paloivat. Myytävänä oli kaikkea keskiaikasta tavaraa, kuten esim. ylläolevat käyttötarvikkeet. Oli vähän vaikea katsella siinä pimeydessä, joten päätimme käydä siellä ensi sunnuntaina päiväsaikaan. Musiikki, mitä kuulimme, oli hienoa huilunsoittoa. Ei siis mitä "remidemiä" mitä nykyaikaisilla joulumarkkinoillla kuullaan.
Paluumatkalla poikkesimme viereisen keskiaikaisen kirkon pihalla, johon oli pystytetty yllä oleva seimi.

3 kommenttia:

  1. Nuo käyttötarvikkeet olisi hyvä juju laihdutuskuurille, ainakin minulta menisi ruokahalut.

    VastaaPoista
  2. Sinulla on niin hieno ompelukone. Ootkohan nähnyt jossain postauksessani minun perintö-Husqvarnaani, 60-luvulta varmaan. Toimii sekin hyvin, joten aina kun sillä ompelen, ajattelen kiitollisuudella R:n Elna-tätiä:)
    Mielenkiintoisia tuollaiset keskiaikaiset ja muut vanhan ajan markkinat. Voi noita luuvartisia lusikoita, veitsiä ja "haarukoita"!

    VastaaPoista
  3. Allu: Rehellisesti sanoen, en minäkään noita käyttötarvikkeita keittiööni haluaisi.
    Clarissa: Niin ompelukoneeni on hieno. Ensin minulla oli anoppini vanha/uusi kone (anopilla oli sellainen käsinveivattava kone ja appi osti uuden mutta antoi sen minulle). Se meni rikki. Sitten oli lainassa sisareni kone, kunnes päädyin siihen, että ostin itse itselleni oman koneen. Mukana oli asiantuntija. Ja olen ollut ihan tyytyväinen ratkaisuun.

    VastaaPoista