keskiviikko 3. kesäkuuta 2015

Kesän alkua

Saavuimme Travemündeen iltapäivällä. Check-in laivalle alkoi klo 20, mutta sen jälkeen saimmekin odotella neljä tuntia ennen kuin pääsimme laivaan. Laiva lähti klo 03.00 yöllä, mutta me olimme jo unten mailla silloin.
 
Merimatka oli suotuisa. Tapasimme laivalla suomalais-sveitsiläisen pariskunnan, joidan kanssa ihailimme kaunista auringonlaskua iltamyöhään. Laiva saapui aamulla yhdeksän aikaan satamaan ja me ajoimme suoraan tyttäremme luokse, jossa siitä lähtien olemme asustelleet. Olemme tavanneet ystäviäni menneeltä ajalta, joiden parissa aikamme on kulunut. Nuoret ovat kulkeneet töissä, aika pitkiä päiviä he tekevätkin.
Kävimme ystävieni kanssa mm. Ainolassa Sibeliuksen 150-vuotispäivän merkeissä. Sieltä ajoimme Halosenniemeen. Halosenniemen puutarhaaan oli rakennettu sateenvarjoista tällainen luomus. Alla oli sähkövalaistus, mikä päiväsaikaan ei tietenkään ollut valaistuna.
Halsoneniemen puutarhassa näimme myös Aino Sibeliuksen antaman kurkkureseptin. Toivottavasti siitä selviää, kuinka kurkut säilötään.
 Yhtenä päivänä tapasin entisiä työkavereitani ja menimme Italo-ravintolaan syömään lounasta. Siellä näin tällä tavoin osoitetut vessanovet.
Eilen meitä tervehti tämä 17-vuotias Lumi-kissa. Ja vaikka sain kissa-allergian raskauteni aikana, niin ilmeisesti se on hävinnyt, kun en saanut minkäänlaista reaktiota, vaikka kissa hyppäsi syliini ja silittelin sitä.
Tyttäreni kaverilla on toukokuussa syntymäpäivä ja tässä on hänen syntymäpäivälahjansa, jota hän ylpeänä meille esitteli.

Sää on ollut aurinkoista, pilvistä, tuulista, mutta sade on ollut hyvin vähäistä. Ainoastaan lämpöasteet ovat olleet melko alhaiset. Vain ensimmäinen päivä oli todellinen kesäpäivä. Tänään meillä on +15 astetta ja tuulee aika lailla. Huomenna taittuu ensimmäinen etappimme taaksemme.

3 kommenttia:

  1. Taitaa tästä kesästänne tulla yhtä tapahtumarikas kuin edellisistäkin, kesänäyttelyjä ja muuta ohjelmaahan on riittämiin siellä sun täällä ympäri Suomenmaan. Oli varmaan kiva tavata vanhoja tuttujakin.
    Kelpaa tuolla pyörällä ajella – hieno on, kuten myös tuo kuva auringonlaskusta!

    VastaaPoista
  2. No näillä näkymillä näyttää kyllä siltä, että ojelmaa riittää. Toivottavasti jää mukavat muistot kesästä.

    VastaaPoista
  3. Lumilta terveisiä. Mukavaa,että se on mukana blogissasi. Kiva lukea kesänne tapahtumia.ja katsoa upeita kuviasi.

    VastaaPoista