lauantai 4. toukokuuta 2013

Pulpo a la gallega

Olemme saaneet loppuun tämänkertaisen espanjalaisen pikkukrimin "Desaparición en el camino de Santiago" eli Katoaminen pyhiinvaellustiellä. Kertomus päättyi siihen, että yksityisetsivä tarjosi nuorille pyhiinvaeltajaopiskelijoille kotonaan mustekalaa galicialaisittain. Yksi meidän opiskelijoista (joka on kreikkalainen) sai idean kutsua meidät kaikki luokseen syömään mustekalaa. Niinpä torstaina kokoonnuimme hänen luokseen ja laitoimme pöydän koreaksi. Tämä oli tulos:


Ruoka oli todella hyvää.

Ruokaa odotellessamme piti tämä ihana koira meille seuraa

Ja vaikka koira olikin melkein sokea, innokas leikkimään se oli. Edessä nurmikolla on sen puolikas tennispallo, jonka se toi aina jollekin meistä.
Tämä kaikki torstaina aamu- ja keskipäivällä.

Iltapäivällä ajoin kaupunkijunalla Berliinin ulkopuolelle tapaamaan meidän suomalaisten ryhmän kanssa. Juuri kun olin perillä, soitti armas mieheni, että hän oli oven ulkopuolella ja avaimet sisällä. Sai sitten odotella ja käveleskellä nelisen tuntia ympäriinsä, sillä en toki heti lähtenyt ajelemaan takaisin päin. Rouva E. tarjosi ihanaa juustokakkua ja iltapalaksi juustopiirakkaa ja salaattia.
Koko päivä meni herkutellessa. Ja kun puoli yhdeksän maissa olin kotona, odotti miehenikin ihan tyytyväisenä kadun kulmauksessa. Oli saanut kuitenkin aikansa kulumaan ihan mukavasti.


4 kommenttia:

  1. Onneksi oli "vain" juustokakkua ja juustopiirakkaa sitten illemmalla kaiken tuon aamupäiväisen herkuttelun jälkeen:-)
    Mieshän olisi voinut lähteä perääsi seuraksenne piirakkaa syömään, etkö ehdottanut?

    VastaaPoista
  2. Mun mieskin söi eilen tässä meidän läheiessä Brauhausissa pulpoa, mulle sitä ei tarvitse tarjota, se on yksi niitä asioita, joita en saa syötyä, vaikka voi kyllä ihan hyvälle maistuakin.

    VastaaPoista
  3. Vai että seuraksi...Iltayhdessäolo kuului vain naisille, joten sinne ei miehiä huolita.
    Allu: Oletko koskaan maistanut pulpoa, vai onko tuo vastenmielisyys vain ennakkoluuloa?

    VastaaPoista
  4. Teillä oli pöytä koreana totisesti.
    Noh, nuo avaimet jäi kotiin ovat harmillisia tapahtumia.
    Onneksi miehelläsi aika kului sujuvasti.
    Mustekala ... minulla sen maistaminen jää siihen, kun katselen niitä imukuppeja XD. Taatusti jään paitsi herkullisesta mausta, mutta ... fillarinrenkaat oi,oi.
    Viihtyisiä päiviä!

    VastaaPoista