maanantai 20. toukokuuta 2013

Kevään kauneutta katselemassa

Helteet saapuivat Berliiniin viime viikolla. Koska minulla oli vielä kolme uimakertaa käyttämättä, niin tottakai syöksyin suoraa päätä ulkouimalaan. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina käytin nuo käyttämättömät uintikerrat hyväkseni. Perjantaina kävin tämän kevään viimeisellä espanjantunnilla ja sieltä suoraan sitten uimaan. Olipa virkistävää. Lauantaina satoi, mutta helluntaisunnuntai oli jälleen lämmin. Tänään helluntaimaanantaina taivas on harmaa ja tuulee, mutta lämmintä siitä huolimatta on. Ja ihan näyttää siltä, kuin taivaskin alkaisi vapautua harmaasta pilvipeitosta.
Nyt edessäni on tavaroiden kokoaminen kesää varten. On katsottava, mitä kaikkea ottaa mukaan, mikä on tarpeellista, mutta kyllä varmaan tulee tarpeetontakin mukaan, kuten aina.

Puistokävely kyllä siinä välissä kuitenkin piristää, luonto suorastaan kutsuu luokseen.
Sillä kukkia ja tuoksuja täynnä on maa ja joka kerta sieltä löytyy taas uusi kukkaan puhjennut kasvi.

Puistomme vartijat työssään, niin maalla kuin vedessäkin.

Näillä lampailla on hyvät eväät puistossamme. Ja lopultakin ne oli vapautettu talvisesta turkistaan.

Tämä vanha tuttavamme tässä vain lepäilee. Mutta onkohan sillä jokin viekkaus mielessä, en tiedä. No lampaat se on jättänyt tähän mennessä rauhaan, mutta lintuja vaanii ja saakin niitä saaliikseen höyhenistä päätelleen, joita aina silloin tällöin näkyy siellä täällä.

Koska puistossa on putkitöitä, ei juna tänä keväänä kulje. Sen sijaan nämä hevosrattaat palvelevat niitä, jotka eivät jaksa omin jaloin kulkea tai muuten vain haluavat nauttia hevoskyydistä.

Tämä nuorimies hattuineen sen sijaan käveli omin jaloin edessäni niin letkeästi, että häntä oli mukava seurata.

Välilla nautimme puistossa suussasulavat jäätelöannokset.

Ja mitä vielä tapahtui? Mitä mee kuulimmekaan? Käki kukkui puistossa. Todella, se on oikea käki, eikä mikään käkikello. Kuulin sen kukkuvan torstaina, eilen ja tänään. Ensimmäisen kerran kuulin Berliinissä käkösen kukkuvan.

Nyt on siis aika toivottaa kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista kesää, sillä kohta starttaa laivamme. Ehkäpä jossain vaiheessa pääsen tietokoneen päähän katselemaan mitä täällä tapahtuu. Nauttikaa kesästä!

6 kommenttia:

  1. i uskoisi, että kuvat ovat suurkaupungista, niin on rehevää luontoa ja kukkaloistoa yllin kyllin. Ja kaikki nuo eläimetkin!
    Toivotaan, että tämä meidän helteemme jatkuu vielä sitten kun olette päässeet Suomen mantereelle. Puutarhatöitä olemme tehneet kuin saunassa nämä viime päivät, paras odottaa, jos hiukan hellittäisi iltaa kohden.
    Hyvää matkaa ja oikein mukavaa kesää

    VastaaPoista
  2. Terveisiä Berliinistä! Meillä oli kyllä niin hyvä tuuri sään suhteen että. Kölnissä oli sinä aikana +12C kun meillä Berliinissä +28C. Ja muutenkin oli taas nautinto käydä pääkaupungissa. Hyvää Suomenmatkaaja kiva kesää ja annahan välillä kuulua.

    VastaaPoista
  3. Kiitos samoin sinulle Clarissa. Berliinin luonto on todella parhaimmillaan. Kiva olisi, jos Suomessakin olisi aurinkoa. Ja jos on noin helteistä, että voisi vaikka saunoa, niin pitäisiköhän tehdä työt yöllä ja nukkua päivällä, niinkuin aikoinaan metsätyömiehet.
    Sinua todella onnisti noiden säiden suhteen. Näitkö Berliinissä kulttuurikarnevaalia? Kivaa kesää sinullekin, Allu!

    VastaaPoista
  4. Nähtiin vain laivasta käsin sitä hälinää, meitä se ei kovasti kiinnostanut, mutta kummipoika ja hänellä kylässä oleva 14v Nichte lähtivät risteilyn jälkeen sinne.

    VastaaPoista
  5. Teillä on siellä ihastuttava retkeilypuisto.
    Tervetuloa Suomeen ihastelemaan kukkasloistoa ja käen kukuntaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos! Toivottavasti sää pysyy siellä lämpimänä. Täällä vaihtui sinitaivas mustiin pilveihin.

    VastaaPoista