sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Vihdoinkin

Aurinko paistaa, linnut laulaa, luonto alkaa viheriöidä ja kukkia. Vihdoinkin kevät on voittanut talven.



Oli kiva lähteä ulos kävelylle, kun nämä mantelipuut olivat puhjenneet kukkaan. Ihan kuin olisi voinut paremmin hengittääkin.

Puistossa tuli lisää kukkasia eteemme. Näimme mm. näitä:

Vaikka pääsiäinen olikin jo ohi, narsissit ilmestyivät maanpinnalle.

Ja linnuillakin oli omat puuhansa. Tämä nokikana oli innolla rakentamassa pesäänsä.

Mä tiedän saapuu kevätkuu
käy lauluun linnun suu,
liitelen tyyneen holvistoon,
murheeni unhoittuu.
                                                  (Valde Aho)


5 kommenttia:

  1. Tuon kukkivan mantelipuun ottaisin mielelläni meidänkin pihalle.
    Kyllä kevät vaan on kaunista aikaa!

    VastaaPoista
  2. Mantelipuu on kukkiessaan todella kaunis, menee vain ihan liian nopeasti se aika ohi.

    VastaaPoista
  3. Mantelipuun kukat ovat todella kauniita, mutta ei tarvitse kuin yksi kova sadekuuro tuulineen, niin kukat ovat pois - valitettavasti. Menestyisiköhän mantelipuu Suomessa?

    VastaaPoista
  4. Oi, mitä kukkaloistoa.
    Mantelipuunkukkaset ovat niin herkänhentoisia.
    Meilläkin kevät päätti harpata askeleen eteenpäin.
    Muuttolintuja on saapunut kertalaakista tuhansittain.
    Pörriäiset pöristelevät navakassa kevät tuulessa ja löytävät jo jopa kukkasia.
    Ihania kevät päiviä!

    VastaaPoista
  5. Eilen tuuli riepotteli mantelipuun kukkasia niin paljon maahan, että vaikutti aivan lumisateelta. Tänään on sadellut, mutta luonto viheriöi entistä enemmän.

    VastaaPoista