maanantai 16. huhtikuuta 2012

Renforsin lenkki

Renforsin rantalenkki Kajaanissa on 8,5 km pitkä kulttuuri ja ulkoilupolku, joka kulkee Kajaaninjoen rantamaisemia pitkin. Hermann Renfors oli Kajaanissa 1900-luvun alussa vaikuttanut uistintehtailija ja valokuvaaja. Kävelimme tuon lenkin muutama vuosi sitten.
Aloitimme lenkin Pietari Brahen patsaan luota. Brahen patsas sijaitsee Kajaanin torin vieressä. Pietari Brahe perusti Kajaanin 6.3.1651 ja teki siitä Kajaanin vapaaherrakunnan pääkaupungin.
Lenkki jatkui Suvantolahden puiston kautta. Suvantolahden puiston reunassa on Osmo Rimpiläisen vuonna 2002 suunnittelema aurinkokello.

                                                
Matkamme jatkuu Lönnrotin lähteen kautta Onnelan asuntomessualueelle. Lähteen paikalle on rakennettu kuvassa oleva suihkulähde. Leiripolku 2:ssa Hotelli Kajaanin pihapiirissa on kunnostettu Lönnrotin yrttimaa. Näillä seuduin oli myös Lönnrotin maja, joka oli hänen kesäasuntonaan.
Kuljemme eteenpäin kohti Kätönlahtea.
Kajaaninjoen rannalla Kaukametsän ja Kajanuksen läheisyydessä sijaitsee Antal Krupiczerin veistämä "Unkarilaisten ääni" -teos. Patsas on 10m korkea ja painaa 5 tonnia. Puumateriaali on 500 vuotta vanhaa tammea. Kellossa on kaunis ääni. Teos on 14.5.1991 Kajaanin ystävyyskaupungin, Unkarin Nyiregyhazan lahjoittama muistomerkki.
Polku jatkuu Kyynäspääniemelle. Kyynäspäännimi on ollut kajaanilaisten levähdys- ja virkistyspaikka pitkään. Siellä on uitu ja joen rinteessä laskettu mäkeä.
Näkymä Kyynäspäänniemestä Kajaanin linnanraunioille. Kuljemme linnanraunioiden ohi Lussintuvalle.
Lussintupa eli sulunvartijan mökki on rakennettu sulunvartijan asunnoksi 1880. Ensimmäisen maailmansodan aikana tupaa käytettiin jääkärien etappitaikkana.

Jääkärimuistomerkki on Lussintuvan vieressä. Suomessa toimi jääkäriliitto 1915-1918, jolloin nuoria lähti Saksaan saamaan sotilaskoulutusta. Kainuusta lähti 27 nuorta miestä jääkäreiksi, mutta kaikkiaan Kajaanin kautta Saksaan on arveltu lähteneen 250 miestä. Kajaani toimi jääkärien kokoontumispaikkana 1915-1917.
Lussintuvan vieressä on myös tervakanava. Terva oli Suomen tärkeimpiä vientituotteita 1500-luvulta pitkälle 1800-luvulle. Kainuu oli Suomen tärkeintä tervaseutua. Terva kuljetettiin tynnyreissä jokia myöten Ouluun. Koska Kajaaninjoen kosket olivat suurimmat ja vaarallisimmat, rakennettiin koskia ohittavia kanavia.
Matkamme jatkuu Kajaanin Vanhan hautausmaan kautta edelleen. Hautausmaalla on mm. Elias Lönnrotin, Urho Kekkosen ja Herman Renforsin sukujen hautapaikat. Seitsemän hautaristin rivi muistuttaa kahdeksan nuoren hukkumisesta Kajaanijokeen 15.7.1888 heidän veneensä kaaduttua. Hautausmaa on edelleen käytössä.
Hautausmaalta kävelimme Kajaaninjoen yli tätä kävelysiltaa pitkin Tullikalliolle. Tervakanavan jatkona on laiturialue nimeltään Kalkkisilta. Se on vanha satamapaikka, johon 1600-luvulla tuotiin Paltamosta kiviä linnan rakentamista varten. Ohitimme UPM-n tehtaat ja Ämmänkosken voimalaitokset ja saavuimme
Elias Lönnrotin patsaalle.
Elias Lönnrot toimi Kajaanissa piirilääkärinä 1833-1853 ja teki samalla suuren työn Kalevalan kokoajana. Lönnrotin pronssiveistos on kaupungin ensimmäinen julkinen veistos ja sen on suunnitellut kuvanveistäjä Mauno Oittinen..
Lönnrotin patsaalta tulimme Rantapuistoon, jossa on olympiavoittaja Heikki Savolaisen muistomerkki. Savolainen oli kaksinkertainen olympiavoittaja ja Kajaanin kaupunginlääkäri ja hänen syntymästään tuli kuluneeksi 100 vuotta 28.9.2007, jolloin muistomerkki paljastettiin. Muistomerkki on taiteilijaprofessori Matti Koskelan suunnittelema.
Rantapuistossa on myös Eino Leinon patsas. Runoilija Eino Leino syntyi Paltaniemen Hövelössä 6.7.1878 ja aloitti koulunkäyntinsä Kajaanissa 1887. Patsaan ovat työstäneet Alpo ja Nina Sailo 1980.
Renforsin lenkki päättyi osaltamme Koivukosken voimalaitokselle, joka sijaitsee Kajaanin torin laitamilla.

7 kommenttia:

  1. En ihan varmuudella muista, olenko käynyt Kajaanissa koskaan. Saattais olla, että pikkutyttönä tätini kanssa kierrettiin sitä kautta, mutta mitään ei ole jäänyt muistiin. Yksi luokkakavereistani asuu siellä, nähtiin luokkakokouksessa helmikuussa.

    VastaaPoista
  2. Allu: No tervetuloa vain tutustumaan Kajaaniin.

    VastaaPoista
  3. Sinähän olet keksinyt itsellesi uuden ammatin: välillä ollaan matkaoppaana Berliinissä, sitten Kajaanissa, saa nähdä missä vielä.
    Olen käynyt kerran Kajaanissa ja noissa kuvissa oli joku jopa tuttukin.

    VastaaPoista
  4. Aivan mahtavaa!! Minä olen aina vain piipahtanut Kajaanissa, mutta jos vielä joskus menen sinne, niin toivottavasti silloin on aikaa kiertää tuo lenkki.

    VastaaPoista
  5. Clarissa: Niin, täytää tässä yrittää tehdä jotain. Mutta käykö niin, että tulee viisi virkaa ja kuusi nälkää tällä menolla.
    Voisit tulla toistekin tutustumaan paikkoihin, joita et ehtinyt nähdä vieraillessasi Kajaanissa.
    Sauerkraut: Kannattaa kiertää tuo lenkki. Me aiomme kiertää sen uudelleen ensi kesänä. Ehkäpä löydämme jotain uuttakin.

    VastaaPoista
  6. Kiitoksia Kajjjaanin matkasta.
    Oiva kohe kayä kattomassa iha oikijat maisemat sitte kesälomala.
    Linnunlauluista kevättä!

    VastaaPoista
  7. Tarina: Linnut laulavat, ensimmäiset pääskysetkin on jo nähty. Tervetuloa vain kolomen jjj:n Kajjjaaniin.

    VastaaPoista