sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Kaikki kääntyy paremmaksi

Pari viime vuotta oli todella ihanteellista. Oli lunta, oli oikea talvi. Tänä vuonna taas kaikki on toisin. Marraskuusta asti on satanut lähes päivittäin ja jos ei ole satanut, niin on ainakin ollut harmaata. Nytkin sataa. Tällainen sää ei ole oikein innostava. Minulla oli viime perjantai todella jotenkin hirveän huon päivä. Kaikki, mitä tein, meni pieleen. Espanjan kurssilla en muistanut enää mitään. Eilisiin "joulusyömisiin" tein perjantaina lanttulaatikon, jonka sitten tyystin unohdin uuniin pitemmäksi ajaksi kuin...Kunnes mieheni huomautti, että olisikohan parasta jättää tuuletus yöksi. Huh, huh. Onneksi lämpötila oli niin alhainen, että laatikko oli kuitenkin syötävää.
 
Muutenkin tuntui, ettei päivässä mikään onnistu. Tein pienen vauvan villatakin, siinäkin lankaa oli juuri ja juuri, eli toisin sanoen lanka loppui kesken ja piti vähän "fummeloida". Annoin sen kuitenki joulukuussa
syntyneelle pikku pojalle.
Eilen meillä oli sitten meidän joulusyömisemme. Jokainen toi jotakin ja se oli kuin päätös tälle joulunajalle. Joulupukkia ei näkynyt, sen sijaan näkyi pikkuinen vauva. Ja siinä olikin ihmettelemistä ja katsomista tarpeeksi.


Ja elävää musiikkiakin saimme.

Niin että juhlat olivat onnistuneet joulupäättäjäiseksi. Ruoka maistui, minunkin lanttulaatikkoni eikä puheensorina  häirinnyt tätä pikkuista lainkaan.

6 kommenttia:

  1. Onhan tuo laatikko ihan hyvän näköistä ja söpö villatakki.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Allu! Joka tapauksessa laatikko tuli syötyä ja lapsen vanhemmat olivat oikein tyytyväisiä villatakkiin.

    VastaaPoista
  3. Kyllä se siitä:-)
    Saimmehan mekin lunta sitten loppujen lopuksi. Jos pysyy maassa, lähetän vähän teillekin.
    Muistan, että tätini haudutti lanttulaatikkoaan uunissa ikuisuuksia,kun halusi siihen oikein makean maun. Ehkä tuo unohduksesi ei niin paha ollutkaan.
    Sievän andinesvillatakin olit kutonut vauvelille.

    VastaaPoista
  4. Hah hah!! Tuo andines tuli vahingossa tekstiin. Se oli tuossa tuo sanavahvistussana.
    Siispä: villatakin

    VastaaPoista
  5. Clarissa: Vai että olette saaneet lunta! No lähetäpä sitä sitten tännekin, se varmaan ilahduttaisi mieltä kovasti.
    Ihmettelin, mikä andinesvillatakki? Hauskaa!

    VastaaPoista
  6. Joskus Murphy päivä iskee ja kaikki menee hassusti.
    Teidän joulunlopettajaiset kuulostivat viihtyisiltä.
    Pieni miehenalku sai kauniin villatakin.
    Iloista talvipäivää!

    VastaaPoista