maanantai 16. kesäkuuta 2014

Kevätkesän päiviä Suomi-lomallamme

Kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi täällä kävin. On ollut kaikenlaisia kiireitä ja nyt olemme lomalla. Matkaan lähdettiin toukokuun lopulla Travemünden kautta. Koska matkapäivämme oli helteinen, lähdimme heti aamutuimaan ajelemaan kohti pohjoista ja vietimme sitten päivän Travemündessä katsellen nähtävyyksiä (kuvassa vanha majakka). Laivaus kesti tänä vuonna erittäin kauan. Sen piti alkaa klo 23 mutta laivaan pääsimme vasta puoli yksi yöllä. Laivamme piti lähteä kello 3 yöllä kohti Suomea, mutta aamulla kuulimme, että se oli lähtenyt tunnin myöhässä.

Helsingin seudulla vierähti viikonpäivät tyttäremme luona. Tapasimme sukulaisia ja ystäviä. Kävimme Tove Janssonin 100-vuotisnäyttelyssä, mikä oli todella hyvä. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata. Kävimme myös Vanhassa Helsingissä. Kuvassa Helsingin ensimmäisen kirkon paikka sekä paikka, jossa Kustaa Vaasa perusti Helsingin kaupungin vuonna 1550.
Matkamme jatkui kesäkuun alussa Jyväskylään päin. Menomatkalla pysähdyimme Karoliinan kahvimyllyssä kahvilla. Suosittelen. Pullat olivat todella isoja ja maukkaita. Tilasimme kaksi kahvia ja yhden viinerin. Tarjoilija toi pyytämättä kaksi lautasta ja veitsen pullaa varten. Emme varmaankaan olleet ensimmäiset ostajat, joiden tilaus oli tällainen.
Päijänteen rannalla vietimme tuttaviemme luona muutaman päivän. Saimme herkutella todella maittavalla ruualla, joita meille tarjottiin. Heitimme myös talviturkkimme Päijänteen vesiin. Hyvää seuraa ja lomantuntua saimme täälläkin kokea.
Teimme tuttaviemme kanssa retken Mämminiemeen. Paikalla oli monen monta grillipaikkaa ja hienoja kalliorinteitä. Etsimme mielestämme parhaan grillipaikan, jossa sitten söimme eväitämme ja nautimme aurinkoisesta päivästä.
Erään laiturin päätyyn oli tämä lokkikin mieltynyt ja rakentanut sinne pesänsä, jossa se nyt tyytyväisenä istui hautomassa.
Auringon lasku Päijänteellä.
Kajaaniin saavuttiin puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Tämä vanha omenapuu oli täydessä kukassaan saapuessamme. Puun keskellä symbioosissa kasvaa koiranheisipuu. Nyt ovat jo omenan kukat kukkineet, nyt on vuorossa koiranheisipuu. Puu on vanha ja olemme joutuneet jo sitä tukemaan, mutta joka syksy saamme kuitenkin riittävän sadon. Puu tekee kahdenlaisia hedelmiä, isäni jalosti sen aikanaan pihlajan oksalla. Omenat ovat happaman kirpeitä, mutta niistä tulee hyvää hilloa ja mehua.

Nyt on juhannusviikko meneillään. Kauniin lämpimän alkuloman säät ovat vaihtuneet tyypilliseen suomalaiseen alkukesän epävakaisiin säihin ja lämpötilakin on pudonnut alaspäin. Eikä juhannukseksikaan ole niitä parhaimpia ilmoja luvattu. Mutta toivossa elellään....

5 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia. Pitäisköhän meidän kenties vaihtaa autoon talvirenkaat.

    VastaaPoista
  2. Ihmettelen, kuinka isovanhempani malttoivat jättää taakseen nuo kauniit Päijänteen rannat
    Hyvä, että saitte nauttia niistä alkukesän lämpimistä päivistä. Nyt onkin kuulema 10 astetta normaalia kylmempää, mutta niin näyttää olevan Berliinissäkin. Kyllä se tästä muuttuu, kuten aina ennenkin ja aurinkohan nyt aina lämmittää, ainakin mieltä.

    VastaaPoista
  3. Niin niin, kyllä tässä saisi aurinko vähän lämmittää. Aamulla kun silmäni avasin, satoi lunta. Että tällaisessäkö säässä sitten poltamme juhannuskokkoa?

    VastaaPoista
  4. LUNTA!! Täällä oli sentään aurinkoista ja kun ulkona touhusimme pikkupoikien kanssa puutarhatöissä, minä kesäkamppeissa jopa, ei kylmyydestä ollut tietoakaan, vaikka mittari kyllä näytti vain 12°.
    Täällä ei näillä näkymin saa polttaa kokkoa, kun on voimassa metsäpalovaroitus:-)

    VastaaPoista
  5. Aivan, lunta se oli. Mutta nyt paistaa aurinko, lämpöä on tuo sama kuin teilläkin pari päivää sitten. Me toki voimme kokon sytyttää, on sen verran satanut. HYVÄÄ JUHANNUSTA teille kaikille!

    VastaaPoista