Väsymys tuli kuin hiipien hiljaa,
vei voimat ja unen antoi.
Se taittoi sukumme vanhinta viljaa,
pois rakkaamme lepoon kantoi.
Sukumme vanhin jätti tämän maailman 104-vuotiaana. Kuvassa hän on vielä viime vuoden joulukuussa. Itse tapasin hänet viimeksi, kun hän täytti 99 vuotta. Hän oli silloin vielä topakka vanhus. Ja vuosi sitten sain häneltä vielä itsekirjoitetun joulukortin. Nyt ovat vain muistot jäljellä.
Osanottoni. Olipa hänellä pitkä elämä, toivottavasti olet perinyt geenit.
VastaaPoistaKiitos. Niin meidän suvussa on todella pitkäikäisiä ihmisiä. Mummuni sisko Amerkiassa eli 103- vuotiaaksi ja jo mummuni äiti, siis isomummuni saavutti 93 vuoden iän. Jos vain yhtä terveenä pysyy kuin tämä 104-vuotias, niin mikäpä tässä on elellä.
VastaaPoistaSurullista aina omaisille läheisen poislähtö, mutta onneksi on muistot.
VastaaPoistaEhkä tuossa iässä jo tuntee, että elämä on antanut jo kaikkensa, on levon aika.
Lämmin osanotto suruusi ja iso voimahali!
VastaaPoistaKiitos osanotoista. Niin muistot ovat jäljellä ja niitä meiltä ei oteta pois. Ja onhan se niin, että kun noin pitkä ikä on takana, niin eikähän se ole jo poislähdön aika.
VastaaPoista