Juhannus, puolipilvinen, mutta muuten aika selkeä, vähän viileää. Tässä seitsemän juhannuskukkaa. Vanhan taikauskomuksen mukaan, kun juhannuksena poimii seitsemän kukkaa ja panee ne tyynyn alle, niin voi katsella unissa tulevia. HYVÄÄ JUHANNUSTA!
perjantai 20. kesäkuuta 2014
maanantai 16. kesäkuuta 2014
Kevätkesän päiviä Suomi-lomallamme
Kuukausi on jo vierähtänyt siitä kun viimeksi täällä kävin. On ollut kaikenlaisia kiireitä ja nyt olemme lomalla. Matkaan lähdettiin toukokuun lopulla Travemünden kautta. Koska matkapäivämme oli helteinen, lähdimme heti aamutuimaan ajelemaan kohti pohjoista ja vietimme sitten päivän Travemündessä katsellen nähtävyyksiä (kuvassa vanha majakka). Laivaus kesti tänä vuonna erittäin kauan. Sen piti alkaa klo 23 mutta laivaan pääsimme vasta puoli yksi yöllä. Laivamme piti lähteä kello 3 yöllä kohti Suomea, mutta aamulla kuulimme, että se oli lähtenyt tunnin myöhässä.
Helsingin seudulla vierähti viikonpäivät tyttäremme luona. Tapasimme sukulaisia ja ystäviä. Kävimme Tove Janssonin 100-vuotisnäyttelyssä, mikä oli todella hyvä. Valitettavasti siellä ei saanut kuvata. Kävimme myös Vanhassa Helsingissä. Kuvassa Helsingin ensimmäisen kirkon paikka sekä paikka, jossa Kustaa Vaasa perusti Helsingin kaupungin vuonna 1550.
Matkamme jatkui kesäkuun alussa Jyväskylään päin. Menomatkalla pysähdyimme Karoliinan kahvimyllyssä kahvilla. Suosittelen. Pullat olivat todella isoja ja maukkaita. Tilasimme kaksi kahvia ja yhden viinerin. Tarjoilija toi pyytämättä kaksi lautasta ja veitsen pullaa varten. Emme varmaankaan olleet ensimmäiset ostajat, joiden tilaus oli tällainen.
Päijänteen rannalla vietimme tuttaviemme luona muutaman päivän. Saimme herkutella todella maittavalla ruualla, joita meille tarjottiin. Heitimme myös talviturkkimme Päijänteen vesiin. Hyvää seuraa ja lomantuntua saimme täälläkin kokea.
Teimme tuttaviemme kanssa retken Mämminiemeen. Paikalla oli monen monta grillipaikkaa ja hienoja kalliorinteitä. Etsimme mielestämme parhaan grillipaikan, jossa sitten söimme eväitämme ja nautimme aurinkoisesta päivästä.
Erään laiturin päätyyn oli tämä lokkikin mieltynyt ja rakentanut sinne pesänsä, jossa se nyt tyytyväisenä istui hautomassa.
Auringon lasku Päijänteellä.
Kajaaniin saavuttiin puolustusvoimain lippujuhlan päivänä. Tämä vanha omenapuu oli täydessä kukassaan saapuessamme. Puun keskellä symbioosissa kasvaa koiranheisipuu. Nyt ovat jo omenan kukat kukkineet, nyt on vuorossa koiranheisipuu. Puu on vanha ja olemme joutuneet jo sitä tukemaan, mutta joka syksy saamme kuitenkin riittävän sadon. Puu tekee kahdenlaisia hedelmiä, isäni jalosti sen aikanaan pihlajan oksalla. Omenat ovat happaman kirpeitä, mutta niistä tulee hyvää hilloa ja mehua.
Nyt on juhannusviikko meneillään. Kauniin lämpimän alkuloman säät ovat vaihtuneet tyypilliseen suomalaiseen alkukesän epävakaisiin säihin ja lämpötilakin on pudonnut alaspäin. Eikä juhannukseksikaan ole niitä parhaimpia ilmoja luvattu. Mutta toivossa elellään....

torstai 15. toukokuuta 2014
Kevätmieltä
Aika rientää...ja mitä kaikkea on tapahtunut. No ei oikeastaan muuta, kuin sitä arkirutiinia ja väliin jotain piristävääkin. Toukokuu on ollut aika kylmä ja sateinen. Huhtikuun lopulla saimme vieraita. Heidän kanssaan kiertelimme jälleen Berliiniä. Piristäviä tuollaiset vierailut. Tulee itsekin lähdettyä katselemaan vähän kauemmaksi omasta miljööstään.
Kartanlukijat tutkimassa Berliiniä ja sitä missä kaikessa kävimme kiertelemässä.
Kävimme mm. Berliinin Funkturmissa (radiotornissa), josta nämä näkymät Berliinin yli.
Tässä seurailimme Tiergarten Schleusella (sulku) laivojen kulkua. Kevät kun tulee, niin laivatkin alkavat kanaaleissa ja joissa kulkea.
Isot pojat lempipuuhissaan - eli Modellboothafen Britzer Garten -puistossa.
Puisto on kauneimmillaan keväällä. Tässä kevään kukkakauneutta - uutta minulle oli vihreat tulppaanit.
Kun tulppaaninäyttely on ohi puistossa, tulee ns. Zauberblüten-aika, eli Rhododenronit puhkeavat täyteen loistoonsa.
Vieraitten lähdettyä alkoi taas arkitouhut. Tässä autonhuoltoa; öljyn ja filtterin vaihto.
Kun väliin sattui kaunis ja lämmin päivä, voi iltapäivällä hetken huokasta ja istua parvekkeelle vaikkapa ratkomaan ristisanoja....
...ja kuuntelemaan samalla kuinka kauniisti mustarastas viheltelee vastapäisen talon tornissa.
Kivaa kevättä ja kesää - toivottavasti sää lämpenee tästä. En ole vielä edes ulkouimalaan uskaltautunut sateisen ja kylmän sään takia.

perjantai 2. toukokuuta 2014
Vappuruusu
"Ruusut kukkivat sinun edessäsi. Elleivät ne kuki, et sinäkään kuki."
Näin oli tätini kirjoittanut äitini muistivihkoon muistonsa.
Tämä keltainen ruusu avautui puistossa jo vapun päivänä.
Vappu oli tuulinen, puolipilvinen, mutta kaunis. Tänään sataa vettä ja on vain 7 astetta.
lauantai 26. huhtikuuta 2014
Kesän kynnyksellä
Tänään näin ensimmäisten pääskysten lentävän kotimme parvekkeen ohi. Siis kesä on tullut Berliiniin. Niinhän se lorussa sanotaan, ettei kesään ole enää päivääkään pääskysestä.
Kesä näkyy luonnossa kaikessa muodossaan; joka puolella kukkii ja tuoksuu, linnut ovat pesimäpuuhissaan ja aurinko vetää ihmiset joukolla ulos.
Puistossamme on avattu joka keväinen tulppaaninäyttely . Tulppaaneja kaiken värisiä ja yksinkertaisesta monikertaisiin, aina jotain uusia joukossa.
Lapsia leikkimässä vesiputouksen luona. Vedensolina vetää puoleensa niin isoja kuin pieniäkin.
Ja sammakot ovat aurinkoisella lammella kosiopuuhissaan. Tänään kurnutus kuului jo kauas.
Gänseblumen....aurinkoiset....kaunokaiset....tai miksi niitä nyt kutsutaan....täyttävät nurmikot.
Ja parvekkeellani kukkivat tänäkin vuonna orvokit. On niin mukavaa istuskella iltapäivällä kukkien keskellä ja nauttia auringon tuomasta lämmöstä.
Aurinkoisia kevät- ja kesäpäiviä!

torstai 17. huhtikuuta 2014
Hyvää Pääsiäistä
Noita kaikkialle entää, luudallansa lentää,
kahvipannu edessä, musta kissa takana.
Puput kiertää, piristää mieltä.
makeisia jaellaan, kokkoja poltetaan.
Pajunkissat, narsissit, tulppaanit haistaa,
kevät nyt voittaa, pääsiäinen koittaa.
ILOISTA PÄÄSIÄISEN AIKAA KAIKILLE!
sunnuntai 13. huhtikuuta 2014
Huhtikuista kevättä
Kuu kiurusta kesään,
puolikuuta peipposesta,
västäräkistä vähäsen,
pääskysestä ei päivääkään.
Eilen puistossa näin tämän kevään ensimmäisen västäräkin. Mutta ihme ja kumma, tämä pikkulintu keikutti pyrstöään puun oksalla eikä maassa kuten tavallisesti.
Seurasimme tovin aikaa tätä harmaahaikaraa, joka vaani kaloja lammessa, mutta turhaan....ei sitä onni tällä kertaa suonut ja lopulta se pyrähti lentoon - katselemaan kai toisesta lammikosta, josko siellä olisi paremmat apajat.
Purot virtaavat vetenä,
hyppivät, solisevat, nauravat...
Rentukat hypähtelivät ojien varsille
ja sanoivat: Terve, terve,
nyt on kevät!
Ja voikukkakin, tämä monien puutarhan omistajien vihan kohde, minusta kaunis, löytää oman kodin paikan sieltä mistä se haluaa.
Tuoksuvat tuomien valkoiset kukkaset.....
Kevään ensimmäinen Kneipp-kylpy jaloille. Hyvää teki!
Sitten varoitus tienkulkijoille: sammakot ylittävät tien juuri tältä kohtaa.
Tässä sitten varoitus kärpässienille. Älkää tulko tänne, täällä ei ole mitään asiaa teille!
Keväällä aurinko lämmittää, mäenrinteellä vuokot avaavat silmänsä, koivujen urvut kasvavat, lintusen livertävät riemulaulujaan. Tämä on kevättä!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)