Mutta mikäs tämä on...?

Eilen iltapäivällä vähän ennen ulos lähtöä katsahdimme makuuhuoneen ikkunasta ja mitäs näimme. Tämä harmaahaikara vahti talomme katolla aivan rauhallisesti...

...ensin näin....

...sitten kurkkaus ylös....

...ja lopuksi kaula sisään, kun ei mitään erikoista näkynyt.

Ja vaikka hämärä jo alkoi laskeutua, teimme virkistävän sunnuntailenkin puistossamme. Kuten kuvasta näkee, marraskuussakin on vielä lehti puussa.

Silkkiuikun kevät

L
On niin kiva seurata luontoa, myös lintujen puuhia. Tämä silkkiuikkupari asustelee meidän puiston lammella. Ne ovat niin kamalan nopeita liikkeissään, ettei ehdi millään kaikkea kuvaamaan. Seisoin sillalla ja wups...äkkiä toinen uikuista oli toisella puolen siltaa. Toinen etsi toista, huusi perään, että missäs viivyt rakkaani. Kutsui ja kutsui, muttei näkynyt. Niinpä oli pakko palata hakemaan puolisoaan toiselta puolen. Mutta parasta kaikessa oli heidän jälleen näkemisensä. Siinä kaakatettiin ja pyöritettiin päätä minkä kerittiin. Selvitettiin asiat ja lähdettiin taas matkaan. Valitettavasti en tuota hetkeä ennättänyt millään kuvaamaan, kun piti asettaa kamera ensin videovalintaan ja lintusten liikkeet olivat niin nopeita. Laitan tähän kuitenkin tuon videon, jonka ehdin ottaa. Videosta tuli sitä mitä tuli, kun kuvasin vasten aurinkoa. Ei siinä kerinnyt ajatella kaikkia asentamisia.

Aikainen herätys

Tänä aamuna klo 05.40 heräsin ja kuuntelin, oliko R. jättänyt yöksi radion auki. Jotain ihmeen ääntä kuului. Kuuntelin pitkään ja käänsin kylkeäkin. Ääni vain jatkui ja jatkui. Tuliko ääni meidän olohuoneesta vai rappukäytävästä. Vähitellen siitä valpastuin ja heräsin kunnolla. Ääni tulikin ulkoa. Mustarastas siellä vihelteli, tosin vähän kauempana, mutta ihan selvästi se oli mustarastas. Siis kevät on todella tullut. Päivät alkavat olla pitempiä kuin yöt. Hyvää kevättä kaikille lukijoille!

Joutsenet palanneet

Joutsenpariskunta oli palannut matkoiltaan puistoomme. Tässä kai opetellaan vähän luistelun alkeita.

Oli puistoomme saapunut myös muita vaeltajia. Nämä mustat varikset raakkuivat erittäin kovaäänisesti puistossa. Niitä pruukaa tulla muuttomatkoillaan syksyisin ja keväisin tänne.

Varisten hyökkäys

Kaikkea sitä ihminen kokeekin! Ajoin tänään pyörällä tohtorille (kävin hakemassa flunssarokotuksen). Pyörätie kulki osittain pienen puistikon vierellä. Ja yhtäkkiä varislauma hyökkäsi kimppuuni. Tavallisesti lähes "halvaannun" tuollaisissa tilanteissa, mutta nyt huusin ja kovasti...Mitähän lienevät muut ajatelleet. Joka tapauksessa sain linnut pois lähettyviltä, mutta sydämeni hakkasi tuhatta ja sataa. Tuli ihan mieleen Hitschcockin Linnut. Paluumatkalla mietin uskaltanenkohan ajaa samaa tietä takaisin. Ajoin kuitenkin. Näin sekä noita harmaita (Nebelkrähe) että mustia (Rabe) variksia, enkä nyt osaa sanoa, kumpia hyökkääjät olivat. Kai olin sen verran shokissa, kun niin arvaamatta hyökkäsivät. Paluumatka kuitenkin sujui sen kummempia hyökkäyksiä.

Alle meine Entchen

 Kulkiessani puistossa seurailen vuodenaikojen kulkua ja näin keväällä pistää silmään erityisen nopea eteneminen luonnossa. Myös eläimet ja linnut ovat pesänrakennustouhussa ja etsivät puolisoaan. Sorsilla tämä liitto kestää heidän elinikänsä. Touhujensa välissä on myös ruokailtava ja ellei ihmiset ole heittämässä leivänmuruja, etsivät he ruokansa lammen pohjasta.
Tätä katsellessani tuli mieleen vanha lastenlaulu "Alle meine Entchen..."


.