Vieraita Suomesta

Enpä ole joutanut moneen päivään kirjoittelemaan mitään, kun on ollut niin paljon muuta tehtävää.
Meillä kävi vieraita Suomesta ja se vei koko minun aikani. Kuvat kertokoon jotain:

Tässä ensin edellinen päivä, ennen kuin vieraat saapuivat. Leivoin, tiskasin, pesin pyykkiä, silitin, välissä kävin katsomassa mailini. Toinen osapuoli korjaili autoa.


Sitten menikin päivät Berliiniä kierrellessä. Eka päivänä katsastimme puistomme. Vieraat nauttivat kesästä. Suomessa edelleen paljon lunta. Kävimme Berliinin keskustassa, jossa nähtiin mm. Alexander Turm, punainen raatihuone, Dom, Lustgarten, Neptunbrunnen jne., kävimme DDR-Museossa, joka kertoi DDR:n elämästä. Siellä "ajoimme" jopa Trabilla. Kävimme katsastamassa Kreuzbergin kautta berliiniläistä taidetta East Side Galleriassa eli siinä muurinpätkällä, joka on jätetty jälkipolville nähtäväksi. Ehdimme käydä myös Tekniikka- ja liikennemuseossa, Kaasulyhtyjen ulkoilmamuseossa Tiergartenissa, kirpputorilla. Välillä kävimme syömässä joko ulkona tai sitten meillä. Ja sää oli mahdottoman hyvä kahtena ensimmäisenä päivänä, mutta valitettavasti epävakainen ja viileä kahtena seuraavana päivänä. Mutta vieraamme olivat tyytyväisiä ja niin olimme mekin.

Rentukka

Minä vaihdoin profiilikuvani. Toisella luokalla kansakoulun kevätjuhlissa olin kevätnäytelmässä rentukka. En muista ihan tarkalleen, kuinka runonpätkäni meni, mutta osa siitä on jäänyt mieleeni. Jotenkin näin se kuului:

...ojanvarren rentukka,
niinkuin pieni aurinko,
sun kukkasesi heloittaa.

Kevätpäivän tasaus

Aika kaljulta kevätmaisema vielä näyttää. Tänään on kevätpäiväntasaus ja vaikka krookukset jo työntävätkin kukkansa maasta, saavat lehtipuut ja muut vielä odotella kevätpukimiaan. Aamu alkoi sateisena, tosin melko lämpöisenä. Ja harmaana päivä on jatkunutkin. Vaikka kevät onkin melkein parasta aikaa vuodessa, tuo se tullessaan myös haittapuolia. Siitepölyt tunkeutuvat joka paikkaan ja aiheuttavat allergioita. Tähän mennessä olen kärsinyt koivun ja pujon siitepölyistä, mutta eilen ja toissapäivänä tuntui siltä, että nyt on pähkinäpuukin tullut mukaan. Vai oisko se kuitenkin vain kevätnuhaa. Joka tapauksessa oireet ovat samat kuin allergianuhassa ja silmät kutisevat. Jos näin on, niin se EI OLE KIVAA! Jo koivuallergiastakin saa kahteen kertaan vuodessa kärsiä; ensin täällä Saksassa ja sitten päälle Suomessa, niin eiköhän tuo riittäne

Opinahjot

Kotiportilta kouluun asti, minun askeleeni vie....










Tässä Hirvimäen koulussa minä aloitin koulutieni; tai ei, aloitin sen kylän varsinaisessa koulussa, mutta lapsipaljouden takia erotettiin alaluokat niin, että osa kylän lapsista kävi tätä Hirvimäen koulua. Opettajani Anni Vilkko kulki linja-autolla Kajaanista koulullemme. Hänellä oli koira nimeltä Vipelo. Tässä kuvassa oleva koira on kuitenkin talon koira Melu. Tämä kuva on otettu, kun kävin toista luokkaa. Opettaja oli vaihtunut, nyt Kaisa Räsänen. Kuvassa on myös terveyssisko. Meillä ilmeisesti on ollut kuvanottopäivänä terveystarkastus.


Ruoka valmistettiin naapuritalossa ja tuotiin pellon yli suurella astialla koululle. Voileivät ja maitopullo olivat omasta takaa, mutta lämmin ateria saatiin koululla.

Tässä Hirvimäenkoulussa kävin kolme ensimmäistä kouluvuottani. Koulumatkan (2 km) kuljin jalan, hiihtäen tai potkurilla. Kolmannen luokan opettaja oli Maria Kallio. Hän oli mukava nuori opettaja, joka tuli Kajaanista linja-autolla koulullemme. Usein menimme häntä vastaan ja saattelimme koulun loputtua linja-autopysäkille.

Neljännen luokan kävinkin sitten varsinaisessa kyläkoulussa, jolloin opettajani oli Ilmari Pulkkinen. Hänen vaimonsa Irene opetti meille käsitöitä. Sinne oli matkaa 5 km, jonka kuljin pyörällä, hiihtäen tai potkurilla. Syksyisin jokaisen oppilaan velvollisuus oli poimia puolukoita koululle, joista talven mittaan lauantaisin keitettiin marjapuuroa.



Kun pääsin viidennelle luokalle, jaettiin oppilaat jälleen. Minä jouduin niin ns. supistettuun kouluun ja kävin sitä Harjun koululla, joka sijaitsi Hirvimäenkoulun lähellä. Silloin alaluokat kävivät syyskuussa ja toukokuussa viisi päivää koulua ja yläluokat kerran viikossa ja sitten talven aikaan oli päin vastoin. Opettajani oli jälleen Maria Kallio. En tiedä, oliko tuollainen jako varsin hyvä opiskelun alku. Joka tapauksessa tuosta koulusta lähdin sitten Kajaanin tyttölyseoon. Muistan hyvin silloisen kylänemännän sanat minulle: "Epäpätevän opettajan koulusta ei ole mahdollisuuksia lähteä eteenpäin opiskelemaan, ei kannata." Ei kovin kannustavaa lähtöä annettu.

Sunnuntai

Sunnuntaiaamu - suihku ja aamiainen.
Sen jälkeen pakkasin syntymäpäivälahjat. Meidät oli kutsuttu iltapäivällä syntymäpäiville. Ja koska lauantaina oli niin kamalan huono ilma ja sen vuoksi ulkoileminen oli jäänyt vähän huononpuoleiseksi, oli minulla tarve lähteä vähän kävelemään, vaikkei sää nytkään parhain mahdollinen ollut. Kävelin hautausmaan läpi postiin, josta ostin automaatista postimerkit edellisenä päivänä kirjoittamaan kirjeeseen ja panin sen laatikkoon. Samalla huomasin kukkakaupan kadun toisella puolen ja kävin ostamassa kukkia syntymäpäiväsankarille.

Lenkiltä palattuani ratkoin ensin vähän sudokoa. Olen optimisti. Luin taannoin, että vain optimistit ratkovat ristisanatehtäviä kuivamustekynällä. Ja koska minulla oli vielä vähän aikaa ennen synttäreille lähtöä, järjestelin taas valokuvia. Olen kyllä vähän väsynyt siihen hommaan ja näen jo uniakin kuvista, joten taidan laittaa loput kuvat odottamaan taas uutta inspiraatiota.

Iltapäivällä ajoimme syntymäpäiville. Siellä odotti kahvipöytä vieraiden saapumista. Ilta kului rattoisasti seurustellessa ja nauttiessa kaikkia niitä herkkuja, mitä oli tarjolla. Ulkona vain sää näytti huonon puolensa. Alkoi sataa lunta ja sitä satoi ja satoi. Takatalvi tuli.
Niinpä toteutui se vanhan miehen sanonta, että tänä vuonna tätä lumista kautta kestää maaliskuun puoliväliin saakka.

Muuminmaja

Näin se kaikki alkoi. R. sai ensin toisen ikkunan työtoveriltaan, sitten toisen tuttavamme äidiltä täällä Berliinissä. H. oli muuminfani ja siitä syntyi idea rakentaa oma muuminmaja. Ovi syntyi vanhasta pöytälevystä, joka sekin oli matkustanut tänne Berliiniin Freiburgista asti. Laudat ajettiin alkumatkan, mutta viimeisen kilometrin saimme kantaa ne omilla hartioillamme, sillä perille saakka ei autolla pääse. Ja koska loma oli aina vain korkeintaan viisi viikkoa, josta matkoihin kului jo viikko, niin eihän rakennustoimiin paljon aikaa jäänyt. Sitäpaitsi R. halusi rakentaa itse kaiken alusta loppuun. Ja niin kului monta vuotta rakentamisen parissa, tyttäreni kasvoi, mutta vähitellen muuminmaja valmistui. Vaikka ei se tietenkään koskaan valmis ole. Eikä muuminmaailman kanssa ole muuta yhteistä, kuin värit, nuoratikkaat yläkertaan ja pieni joki, joka virtaa lähistöllä ja kaikki se mielikuvitusmaailma, mikä muumeillakin on ympärillään.

Kevään ihme

Joka ikinen päivä ilmestyy jotain uutta; ensin se pilkottaa pienen pienenä tynkänä maasta, sieltä se kohoaa vähitellen, taistelee kylmää tuulta vastaan, auringonvalon lämmittäessä ja kohta puhkeaa täyteen kukkaan. KEVÄT. Lumikellot, krookukset, pajunkissat ja leppä ovat parhaillaan kukassa. Ja sorsatkin ilmestyneet pienen pienen lätäkön sulaessa lammen reunalla. Mustarastas herättää jo laulullaan aamuisin. Talitintit kutsuvat puolisoitaan pesän tekoon ja varpuset juttelevat kilvan kaikesta elämänmenosta. Tämä on kevät.

Tapaaminen

Lähden tässä kohta meidän säännöllisiin tapaamisiin P:n luo. Tyttäreni ollessa pieni meillä oli ns. äiti-lapsi-ryhmä ja tapasimme säännöllisin välein jonkun luona. Lasten kasvaessa vähitellen heistä jokin jäi pois ryhmästä ja lopulta vain me äidit jäimme jäljelle. Mutta me seitsämän naista tapaamme edelleen. Joskus on mukana kahdeksaskin, hän muutti aikoinaan Länsi-Saksaan, mutta käy edelleen joskus Berliinissä ja silloin hänkin on mukana. Totta puhuen, emme me kaikki aina ole paikalla. Esimerkiksi tänään meitä taitaa olla vain kolme tai neljä, sillä yksi on Suomessa, toinen Irlannissa ja kolmannella on töitä, enkä yhdestä tiedä, onko hän Berliinissä vai Prahassa vai töissä. Mutta meillä on aina kivaa yhdessä. Nauru raikaa ja juttu luistaa!

Maaliskuu

Syksy on uuden kevään alku!
Luin tässä Raimo Suikkarin runon keväästä:

Maaliskuun hangilla
kultaiset nuotit säkenöivät
kevättä odotellessa,
tanssivat viimeisen polkan.

Yhtä hymyä vielä
sädetähtien kimmellys
vaikka lumikiepit jo
maistelevat vihreää.

Tosin meillä on vihreä jo voittanut, vaikkakin tänään lumihiutaleita tanssikin sadepisaroiden lomassa, mutta auringon säteetkin näyttäytyivät. Joten keväältä tuntuu.