Syyssatoa ja pyöräretki

Punertaa marjat pihlajain....Kesän lopulla pihlajat olivat täynnä marjoja. Vanhan kansan mukaan talvesta tulee joko luminen tai kylmä. Näin linnuille riittää syömistä talven tultua. Minäkin poimin mukaani jonkin verran. Marjat ovat nyt pakkasessa...

...samoin kuin puolukatkin, joita poimin vähän, vaikkei ne aivan kypsiä vielä olleet. Mutta niistä tulee hyvää hilloa, sanotaan.

Omenia tuli valtavasti. Minä poimin ainakin 40 litraa meidän ainoasta puustamme ja puuhun jäi vielä vaikka kuinka paljon. Omenoita jaettiin sitten vähän kaikkialle, itse toin tämän laatikollisen mukanani ja tein siitä omenamehua ja hilloa. Suurimmat jätin syöntiomenoiksi. Niitä on vielä jääkaapin vihanneslokero täynnä.

Paluumatkallamme  yövyimme Päijänteen rannalla ja kävimme jopa kuutamouinnilla. Vesi tosin oli jo aika vilpoista, mutta saunasta käsin oli hyvä käydä kesän viimeisellä uinnilla.

Viime viikon vaihteessa lähdimme pyörinemme Lüneburger Heidelle. Menomatkalla seisoimme ruuhkassa kahden tunnin ajan. Moottoritiellä oli korjaustöitä ja jossain edessä päin oli useita isoja kuorma-autoja ajanut kolarin. En kyllä ihmettele, sillä niin lujaa ja niin lähellä toisiaan ajoivat.

Lüneburger Heidella teimme kahtena päivänä pyöräretken. Ensimmäisen päivän tulos oli 34 km, mikä tuntui kyllä istumalihaksissa. Ajelimme Eickeloh´sta Hodenhageniin ja sieltä eteenpäin...

Matkan varrella pysähdyimme ihmettelemään näitä Lünsheiden lehmiä. Lehmät toljottivat meitä takaisin samalla tavalla kuin me niitä.

Matkamme jatkui Bockshorniin, jonka ensimmäiset asutukset ovat rautakaudelta. Seitsämän talonmiestä tuli jo tuolla historiallisella ajalla tälle paikalle ja perusti kylän. Näiden jälkeläisillä on edelleen tilansa hallussaan ja jokaiselle heistä on laitettu kivi muistomerkiksi, jossa on heidän nimensä.

Matkamme jatkui Krelingen kylän läpi Krelingen järvelle. Tosin järvessä ei saanut uida, vain kalastaa. Sen rannalla kuitenkin oli pysähdyspaikkamme, jossa söimme eväitämme.

Tauon jälkeen jatkoimme matkaa Westerholziin päin ja sieltä "kuolemantietä" (se on minun antama nimi pyöräretkemme osuudelle). Kuolemantie sen vuoksi, että tuolla osuudella oli tapahtunut useita kuolemankolareita, niin eläimiä kuin ihmisiäkin oli jäänyt auton alle ja niistä oli merkitty jokaiseen onnettomuuspaikkaan päiväys, milloin kuolema oli tapahtunut.

Loppumatka Hodenhagenista Eickeloh´on jatkuikin sitten Aller-joen vartta pitkin. Joki virtasi rauhallisena vierellämme.Oli rentouttavaa ajaa tuon edellisen matkaosuuden jälkeen täällä.

Yön levättyämme lähdimme seuraavan päivän uusin innoin ajelemaan. Päivän tulos oli 33 km.
Ajoimme Backhaus-Feldmark-Tanklager-pyörätietä pitkin.

Ensimmäinen pysähdys oli tämän ikivanhan tammen luona. Knorreiche. Suoraan sanottuna tuli sellainen tunne, että täytyisi ihan kiivetä tuohon puuhun. Jätin kuitenkin sen tekemättä. Maalauksellinen puu kuitenkin on ja sadunhohtoinen. Mitä kaikkea tämäkin puu voisi kertoa meille!!!

Seuraava etappi oli tämä vanha öljypumppu. En tiennytkään, että Lüneburger Heidella on nostettu vuosina 1944-1970  12 pumpulla 160.000 tonnia maaöljyä. Muistoksi on jäänyt tämä vanha pumppu kertomaan jälkipolville isiensä töistä.
Täältä jatkui matkamme Boothmerin, Gretchenin, Büchtenin, Ahldenin kautta Hodenhageniin ja sieltä Eickeloh´on.
Eickeloh on pieni kylä Lündeburger Heidella, joka tänä vuonna viettää 777 vuotista juhlaansa.

Juhlia vietetään pitkin koko vuotta ja tällaisia mainoksia tuli vastaamme kylässä.

Paluumatka Berliiniin meni loistavasti ilman ruuhkia.

Eilen kävimme sitten puistossamme jossa oli kurpitsajuhla meneillään. Tässä muutamia kurpitsataiteilijan tekemiä taideteoksia ihailtavaksi ja miksei inspiroitavaksikin.