Aapiskukko, viisas kukko
lukemahan lapset sai.
Namusetkin antoi heille,
lienee siksi paras kai.
Aapisen varsinainen tunnusmerkki ja viisauden symboli, aapiskukko, on saanut väistyä nykyisten aapisten kansilehdiltä. Meidän tyttö oppi lukemaan saksalaisten Fu´n ja Fa´n seurassa. Hyvin oppikin, vaikkakin kyllä suomalainen aapiskukko täällä kotona seuraili tytön oppimista.
Mikael Agricolan vuonna 1543 Abckirian kansilehdellä ei ollut kukon kuvaa. siinä oli seuraava runo:
Oppe nyt wanha ia noori
joilla ombi sydhen toori
Jumalan keskut ia mielen
iotea taidhat somen kielen.
Laki se Sielun hirmutta
mutt Cristus sen tas lohdutta
Lue sijs hyua Lapsi teste
Alcu oppi ilman este.
Nijte muista Elomes aina
nin Jesus sinun Armons laina.
Lukemisen riemua kaikille!
Eivät nuo esi-isämme helpolla päässeet, kun ajattelee, mitä tuo Abckiria sisällään piti:
VastaaPoistakristinopin alkeet, kymmenen käskyä, uskontunnustus, Isä meidän rukous, enkelin tervehdys eli Ave Maria, kasteen, ripin ja ehtoollisen sakramentit, ruokarukous, aamun ja illan siunaukset......
Taitaa nykyajan koululaisilla olla hiukan hauskempaa materiaalia, ainakin siinä alkutaipaleella.
Lukemaan sitä oppii kovapäisinkin, mutta ei tainnut kovin inspiroida nuo Agrikolan aapisen tarinat.
VastaaPoistaXD kunnon bestseller niin ei malta kirjaa käsistään laskea.
Iloista päivää!
Niin, kovin paljon Agricola sisällytti kirjaansa. Mutta siinähän lukiessa opittiin myös kaikki nuo uskontunnustukset yms.
VastaaPoistaJa kovapäisetkin taisivat jonkin verran oppia lukemaan. Oppihan se Jukolan Jussikin lopulta, vaikka alku olikin hankalaa.
Lukemaan oppiminen tuohon aikaan taisi olla vähän niin ja näin, koska melko pitkälle oli vain opeteltava ulkoa nuo kaikki tekstit. Miten sen lukemisen vähitellen oppi, se näkyi sitten arvosteluna rippikirjassa.
VastaaPoistaNiinpä niin, ja eiväthän kaikki edes opintielle päässeetkään. Ne olivat harvat ja valitut, ketkä saivat sen kunnian, että voivat opetella edes ulkoa kaikki nuo tekstit. Mutta kaipa joku siinä oppi myös lukemaankin.
VastaaPoistaTuo kuuluikin kirkon tehtäviin, sillä jokaisen oli nuo tiedot opittava joko paremmalla tai huonommalla menestyksellä.Aluksi oli osattava tosiaan vain ulkoa nuo kaikki, mutta vähitellen alettiin vaatia sisälukutaitoa. Tässä netistä löytynyt esimerkki [linkki], miltä tuo rippikirja arvosteluineen näytti, tiedän että olet kiinnostunut:-) Kirkko oli vaativa "opettaja". Koulut tulivat sitten vähitellen 1860-luvulla kirkon tilalle oppia jakamaan.
VastaaPoista*innokas historiantutkija*
Opettajakoulutuksen aloitti piispa Tuomas 1200-luvulla, jolloin hän koulutti suomenkielisiä pappeja lähetyssaarnaajiksi. Tästä johtuen kirkolla on ollut alunperin vahva jalansija kirkon oppien ja lukutaidon parissa. Maaseudulla pidettiin kinkereitä, joissa kuulusteltiin kirkon opit ja opetettiin kansaa lukemaan. Ja kaikki tämä kirjoitettiin muistiin rippikirjoihin. Usein saattoi kyllä päätyä jalkapuuhun, kuten kävi Jukolan veljeksillekin.
VastaaPoistaMielenkiintoista tämä kaikki.
VastaaPoistaKun näitä omia sukututkimustietoja katselee, näkee asian, joka oli yleistä tuolloin 1700-1800-luvuilla, eli sen että yhtenä vuonna saattoi rippikirjassa jonkun henkilön tiedot lukutaidoista olla kiitettävät tai hyvät ja taas seuraravina vuosina jopa huonot. Taisi olla joissakin tapauksissa pappien mielivaltaista arvostelua. Tietenkin siihen aikaan, kun vaadittiin vain ulkolukutaito, oli vanhuksilla vaikeampi muistaa kaikkea, mutta tätä näkyy myös nuoremmilla sisälukutaidossa. Kyllä koulunpenkillä istuminen oli sitten reilumpaa kuin kirkonoppien tankkailu kinkereillä.
Olisikohan mahdollista, että noitten vanhempien lukutaitoon, mikäli he todella osasivat lukea, olisi vaikuttanut myös heidän näkökykynsä. Monilla saattoi olla myös kaihi silimissä, joka esti näkemisen. Ja pappien arvosteluun on varmaan vaikuttanut myös sympatiat ja antipatiat, lukijan kirkossa käynnit yms.
VastaaPoista