Musiikki

Minä ja kitara 60-luvulla. Sain kitaran joululahjaksi. Olisinpa todellakin oppinut soittamaan kunnolla. Kunhan vain rämpyttelin "Oi muistatkos Emmaa..." tai muuta sellaista, mutta siihen se jäi. Niin ovat jääneet muutkin soittopelit. Isä osti huuliharppuja jotka sitten joskus olivat hiekkaa täynnä...Tämäkin kitara meni rikki sisaren pojan käsissä. Ei tullut soittajaa meikekäisestä valitettavasti. Mutta musiikkia voi aina kuunnella, sen taidon osaamme kaikki.

Matkat

Överraskning! Jag skall fara till Sverige. Nu måste jag repetera det svenska språket, som jag kann.....Och jag kan säga en hel del på svenska....Elikkä nyt pannaan "española" "åsido" ja kerrataan ruotsia, että tullaan jotenkin toimeen Ruotsissa. Tuttavamme täältä Berliinistä omistavat lomapaikan Varbergin lähellä ja koska mies aloitti uuden työpaikan, eikä voi nyt lähteä matkoille, pyysi vaimo minua viikoksi mukaansa. Ja minuahan ei kahta kertaa tarvitse pyytää. R. ei halunnut mukaan vaan hän jä kotimieheksi. Lähdemme ensi lauantaina ja palaamme seuraavana lauantaina takaisin. Toivottavasti aivot ottavat "pikaluennot" vastaan. Lukeahan aina osaa - sitä voi harjoitella hyvinkin näiden blogien välityksellä, esimerkiksi. Mutta oman kielen tuotanto on hitaansorttista, kun sanat jäävät jonnekin aivokopan lonkeroihin piiloon. Toivottavasti osaan kuitenkin jotakin ilmasita. Yleensä kestää noin viikon verran vähintään, ennen kuin sanat alkavat palautua mieleen. Ja nyt kun on vain viikosta kysymys, niin mitenkähän tässä käynee? Joka tapauksessa odottelen mielenkiinnolla matkaamme. Ja nyt vain ruotsinkielen pariin....

Kevät ilma on petollista

"Kevätilma on petollista" sanoi Pekka Puupääkin, kun lähti kesävaatteissa 3 asteen lämmössä ulos töitä tekemään. No meillä oli peräti 7 astetta plussan puolella ja aurinkoakin oli, mutta tuuli oli kova ja tuli pohjoisesta. Minä lähdin kevätvaatteissa ilman päähinettä näyttämään vieraille tätä kaupunkia. Niinpä nyt saan maksaa siitä. Nenä vuotaa ja kurkku kutiaa, yskä on kamala. Yrttiteetä kuluu litroittain ja Eucalyptuskarkkeja pussittain, kun yritän selviytyä tästä ilman lääkärissä juoksuja. Eikä tuo sääkään tuosta parane. Eilen saimme jopa vähän luntakin ja viime yönä pakasti niin, että pienen lammen vedenpinnalla oli tänään jäätä.

Berlin

Meillä oli vieraeta oekeen Kaenuusta. Soatiin toas puhhuo Kaenuun kieltä. Minun kielitaetoni oli kuitenkin vähä puutteellista, mutta vieraat osasivat.
Käötiin kahtomassa tätä suurta kaopunkia. Oli siinä näkemistä eikä kaekkea keritty kahtoakaa. Ensi me käötii meijän puistossa kahtelemassa sorsien uiskentelua ja kevvään kukkaloestoa.
Sitte toesena päevänä lähettii ajamaan ympäri kaopunkia. Käötii Brandenpurkin portilla tietysti ja siellä nähtii näetä valakosiksi maalattuja solttuja karhun kanssa.
Käötii sitä muurinpätköäki kahtomassa, joka vielä teällä on. Me käveltiin tätä siltoa pitkin. Sen nimi on Oberbaumbrücke.
Nähtii Kulta-Elsa ja Alex ja rikkinäene hammas, joka joskus on ollu kirkko ja käötii me oekeassa kirkossakkii. Siellä oli niitä kuninkaalliste arkkuja kellarissa. Ja sitte käötii Olympiastationilla ja semmosessa vanahassa vallilinnotuksessa ja sitte siellä oli semmone vesikelloki. Sitte me käötii toesessa kaupungissa, Potsdamissa ja siellä oli niijen kuninkaallisten "maja", jonka nimi oli "iliman huolia". Nähtii me siinä välissä pottukuninkaan patsaski ja sen haota oli siellä Potsdamissa. Sitte käötii kahtomassa tätä kaopunkia ylhäältä käsinki.
Siinä välissä juhlittiin vieraamme pyöreitä vuosia peikkoluolassa.
Iha oli mukava tehä vällii muutaki ku näetä tavanommaisia hommia.
Tännään vietiin vieraat lentokentälle ja eiköhä nuo liene jo siellä kotomaassa.

Puisto

Näkymä puistostamme. Niin sanon sitä meidän puistoksi, koska se on aivan meidän vieressä ja koska käymme siellä lähes päivittäin. Takana on "peikkoluola". Oikeasti se ei ole mikään peikkoluola, vaan hieno kahvila, mutta "meidän kielessä" sitä kutsutaan peikkoluolaksi sen rakennustavan mukaan. Krookukset kukkivat parhaillaan. Puisto tehtiin 1985 kun Berliinissä oli Bundesgartenschau. Kuvassa oleva puu on ainoa omalla paikallaan kasvanut puu. Kaikki muut, nyt jo isoiksi kasvaneet, ovat istutetut. Niin, kai me tässä puistossa käymme vieraittemme kanssa, jotka tulevat huomenna. Toivotaan mitä parhainta säätä, niin että voimme liikkua paljon ulkosalla ja käydä katselemassa muitakin nähtävyyksiä kuin tätä lähipuistoa.

Ihanan keltaiset auringonkukkaset!




Kajaanin keltainen
vanha raatihuone.




Voikukka nurmikolle, oman kodin laittaa...
Tässä kuitenkin kevään kukka on löytänyt
kotinsa koripajupuun oksilta.

kevätsiivousta

Oioioi....selkään koskee, jäsenissä tuntuu! Oikeastaan on ihan kiva, kun vieraita tulee, niin tuleepahan siivottua nekin paikat, jotka tavallisen viikkosiivouksen kohdalla jäävät katsomatta. Minulla on aina, todella aina ollut tapana siivota perinpohjin huushollini, kun olen saamassa vieraita. Ja nyt niin on. En vieläkään ole saanut kaikkia nurkkia katsotuksi, onko pölyä siellä ja täällä. Joka tapauksessa pahimmat paikat on katsottu. Ja sen jälkeen vielä 30 km pyörällä halki Berliinin. Oijoijoi....Kyllä tuntuu joka paikassa, että jotain on tehnyt. Tuskin enää järki juoksee.... Tänään oli niin kaunis ilmakin, että ei sitä voinut jättää väliin, meinaan pyöräilyäkään...Joten kaipa sitä sitten ensi yönä nukutaan kuin tukki.

Kevät

Kevät tulee kohisten....Pari päivää sitten puistossa luulin joutuneen hiekkapilven keskelle. Tämä hiekkapilvi osottautuikin siitepölypilveksi. Silmäni kutisivat, aivastutti, nenäni vuosi...Tämä on kevään haittapuoli kohdallani. Koivut tosin eivät vielä kuki, mutta pähkinäpuu kukkii.
Mutta muutoin kevät on joka vuosi niin ihanan ihmeellinen. Maailmassa monta, niin ihmeellist´ on asiaa, se hämmästyttää, kummastuttaa pientä kulkijaa.... Tänään näimme silkkiuikun palanneen lammelle. Näimme lempiväisiä sorsapareja. Näimme jopa västäräkin, mikä vanhan sanonnan mukaan ilmoittaa, että kesään on enää vain vähän aikaa... Luonto herää talviunestaan!

Hyvää Naistenpäivää!

Clarissa: Haaste meni perille....Minä olen minä eikä kukaan muu.
Tunnenkohan itsekään itseäni?
Taidan olla vähän nörtti, kuten sinäkin. Pidän lukemisesta, kielistä, matkustelusta, luonnosta. Seurailen mielelläni kaikkea mikä liikkuu, olisi se sitten eläin tai ihminen tai vaikkapa vain kasvi, joka kukoistaa. Valokuvaan mielelläni luontoa. Kaunis viehättää.
Järjestystä olen aina rakastanut, mutta viime aikoina se näyttää vähän höltyneen. Inhoan, että ei aika riitä sen pitämiseen, kun on paljon muuta tekemistä. Vielä kymmenen vuotta sitten, tiesin, missä mikin kirjani on, mutta nyt täytyy kyllä vähän etsiskellä paikkaa.
Olen kiinnostunut kovin monesta asiasta, etten oikein itsekään osaa sanoa, mikä niistä on kiinnostavin. Se on vähän sillä lailla, että kulloinkin innostuu jostain asiasta, ja se tahtoo viedä koko kaiken ajan. Kuten nyt viime aikoina tämä nörttiys.
Kudon myös mielelläni ja teen muitakin käsitöitä, kun inspiraationi antaa myöten. Kun Ha oli pieni, tein hänelle kaikki karnevaaliasut itse, joka vuosi uusi. Ja olin vallan ylpeä saavutuksistani. Kun sain ensimmäisen ompelukoneeni, laitoin uudet vuoret takkiimme. Olivat kuin olisivat olleet kaupasta ostettuja. Innostuin asiasta.
Urheilusta sen verran, että mäkihypyt katson televisiosta. Käyn itse päivittäisen lenkin ja pyöräilen. Joskus sauvakävelen, mutta silloin se täytyy tapahtua muualla kuin kaupungissa. Kesäisin käyn marjaretkillä ja sieniretkillä (kuuluu kai luontoon).
Minä pidän laivareissuista, mutta myös lentämisestä. Pidän autolla ajamisesta, eikä kaasujalkani ole aivan kevyt. En kuitenkaan ylitä rajoituksia useinkaan, korkeintaan 10 prosenttia silloin tällöin.
En pidä tungoksista ja jos joskus joudun menemään paikkoihin, jossa on paljon ihmisiä, niin varmasti löydän itseni jostain reunalta, josta pääsee nopeasti pakoon, jos tilanne niin vaatii.
Epämiellyttävät ja -siistit asiat saavat minut voimaan huonosti.
Olen aina sanonut: ihminen tarvitsee paljon hyvää kirjallisuutta, hyvää musiikkia ja oman puutarhan.

Tuoli

Meidän puistosta löytyy muitakin erikoisia istuimia kuten tämä "Libellenstuhl". Tuoliksi tätä nyt ei kai voi sanoa, paremminkin valtaistuimeksi. Se sijaitsee mukavalla paikalla, edessä vedenpinta, mutta mukava siinä ei ole istua. Sitä voi vain hetken kokeilla, miltä se tuntuu.

Tuoli

Niin, tässä se on. Tuoli kahdelle. Siinä voi levätä kaverin kanssa puistossa kävelyllä ollessa ja nauttia kesäisistä päivistä, lintujen laulusta, laineiden liplatuksista. Siinä on vain se huono puoli, että se on kesäisin lähes aina varattu.

Español

¡Hola! Kuinka aika vierähtääkään jonkin mielenkiintoisen oppimisen ääressä. Asensin koneelleni espanjankielen kurssin ja aika lensi niin, etten huomannut edes ruokaa laittaa. Nyt joku tuolla olohuoneen puolella tuntee, kuinka mahassa kurisee. Niinpä täytyy tästä lähtea kokkaamaan jotain pientä iltapalaa.

Kahden kulttuurin välissä

Suomen ja Saksan kulttuurit eivät kovin paljon poikkea toisistaan, mutta poikkeavat kuitenkin... Minä olen syntynyt Suomessa, paremmin sanottuna Kainuussa, asunut Helsingissä ja tullut Saksaan. Olen asunut puolet elämästäni Suomessa, puolet Saksassa. Kainuu on aikalailla erilainen asumisalue kuin Berliini. Sinne matkustaessani saan aina kuulla, että "sieltä ne saksalaiset tulee". Täällä Saksassa taas puhutaan itikoista ja jopa jääkarhuista, jotka elävät Suomessa ja että enhän minä suomalaisena voi palella, kun olen tottunut kylmyyteen. Joskus tuntuu, että mihinkähän kulttuurin sitä minä kuulun ja että kotimaani on kai jossain Itämerellä. Siitä huolimatta olen suomalainen. Tämä kahden kulttuurin välillä eläminen ei kuitenkaan ole tuottanut mitään liian suuria ristiriitaisuuksia. Olen kai tottunut jo kotona siihen. Isäni oli Kainuussa syntynyt. Lähes kaikki ihmiset kylässämme olivat kainuulaisia. Äitini oli syntynyt Pohjois-Pohjanmaalla, muuttanut sieltä parikymppisenä Kemin seudulle, josta tuli sitten Kainuuseen. Sen verran eroa näilläkin kulttuureilla oli, että äitini sai pahimmillaan kuulla, ettei kuulunut kainuulaiseen yhteisöön. Kun tulin Helsinkiin ja arvostelin tätä meidän pääkaupunkiamme, sain kuulla, että..."mene sinne, mistä olet tullutkin, jos ei kaupunkimme ole tarpeeksi hyvä sinulle." Myöhemmin kuitenkin jopa ystävystyin sanojan kanssa. Niin että eroja ei ole ainoastaan kahden kansalaisuuden välillä, mutta myös heimojen väliset erot joskus tuovat ristiriitoja. Entinen opettajani sanoi aina: "Maassa maan tavalla, tai maasta pois." Minä olen hyväksynyt asiat niin kuin ne ovat, ilman että olen menettänyt identtiteettiäni. Aluksi yritin selostaa asiat niin kuin ne Suomessa ovat. Mutta kun näytti, ettei sanoma mennyt perille, saatoin hyvinkin terävästi vastata noihin paikkansa pitämättömiin, jopa negatiivisiin kommenteihin. Nykyisin kuuntelen, mutta en enää jaksa reagoida pahemmin näihin arvostelijoihin. Poimin molemmista maista hyvät puolet ja olen tyytyväinen, että minulla on sellainen etu puolellani. Olen siinä onnellisessa asemassa, että voin asua kahdessa maassa, ja että voin matkustaa kotimaahani joka vuosi. Nykyisin olemme Suomessa koko kesän ja Saksassa kuluvat sitten talvet.

Tuoli

Niin tämä tuoli löytyy puistossamme. Siinä voi istua kahden, keskustella, haaveilla, levätä, muistella menneitä tai levätä vain ja kuunnella lintujen laulua, katsella vesilintujen liukumista lammella...Se on hieno tuoli. Yritin sitä tähän tekstiin, muttei se onnistunut. Yritin poistaa sen, mutta ei kai sekään onnistunut, kun olet nähnyt sen.