sunnuntai 22. syyskuuta 2013

Lomamuistot 3 - heinäkuu

Heinäkuun alussa teimme suunnittelemamme Kiirunan matkan. Meitä oli kuuden hengen porukka, joten vuokrasimme pienen taksibussin. Serkkuni, joka on ollut Kiirunassa töissä, lähti kuskiksi ja oppaaksi. Nimi Kiiruna tulee saamenkielisesta sanasta Giron ja se tarkoittaa riekkoa, mikä on myös Kiirunan vaakunassa.
 Kiirunan kaupunki sijaitsee kahden vaaran - Kiirunavaaran (749 m) ja Luossavaaran (729m) välissä.
 Kiiruna näkyi jo kauas mustana "rumana" vaarana. Rautamalmi on jättänyt kaupunkiin merkkinsä. Koska rautamalmia voidaan kaivaa vielä ainakin seuraavat 25 vuotta ja siitä johtuen Kiirunan keskusta uhkaa vajota, siirretään koko keskusta noin viiden kilometrin päähän nykyisestä keskustasta. Kiirunan kaunis kirkko ja kaupungintalo ym. vanhat rakennukset siirretään mahdollisimman alkuperäisinä uudelle paikalle.
Me ajoimme bussilla noin 500 m maan alapuolelle, jossa saimme informaatiota, kahvit ja katselimme museossa vanhaa kaivostoimintaa.
Seuraavana päivänä ajelimme Luossavaaralle, josta hyvällä säällä voi nähde jopa Norjan puolelle. Koska sää oli harmaa, emmekä nähneet muuta kuin pari jänistä ja muutaman riekon, jatkoimme matkaa Rautasälven koskien kuohuja katselemaan.
 Paluumatkamme jatkui Pajalan kautta Suomen puolelle. Pajalassa kävimme kahvilla sen keskustassa olevassa pikku kahvilassa ja sieltä matkamme jatkui Suomen puolelle. ´Pellossa pistäydyimme oppaamme tuttavan kesämökillä kahvilla ennen kuin palasimme takaisin Tornioon.

Torniossa lähdimme suurin toivein lakkaan Keminmaalle (TV:ssä mainostettin kovasti hyvästä lakkavuodesta). Mutta kuten jo aikaisemmin kerroin, ei lakkoja näkynyt (niitä oli ollut kyllä Ranuan suunnalla). Onneksi näimme kyltin, jota sitten seuraamalla saimme edes joululakat mukaamme.
Torniosta käsin kävimme myös kummityttöni luona Ruotsin puolella. Kummityttöni, joka asuu nyt Dubaissa, on miehensä kanssa rakentanut talon Ruotsin puolelle. Lapsilla on hieno uimapaikka Pohjanlahden perukoilla. He viettivät koko kesänsä siellä taikka lapset vuorotellen myös mummolassa Tornion puolella.
Paluumatkalla kävimme Tyrnävän seudulla pienessä aittakahvilassa juomassa hyvät kahvit.
Seuraavana oli vuorossa Paltamo. Kävimme katsomassa Paltamon kesäteatterissa Vaahteramäen Eemelin metkuja. Vaikka Eemeli onkin lapsille tarkoitettu, niin siitä voi nauttia isommatkin ihmiset. Teatteri täyttyi niin nuorista kuin vanhemmistakin väestä ja nauraa sai. Me yövyimme Paltamon Uuraalla ystäviemme kesämökillä, söimme hyvin, saunoimme, uimme, leikittelimme näitä kahta koiraa ja nautimme kesästä.

Ja kesän nautinnot jatkuivat sitten mökillämme. Aurinko paistoi ja niin myös tämä pieni sisiliskokin tuli lämmittelemään portaillemme. Ainoa mikä harmitti, oli tuo Rantapuistossa oleva työmaa. Olivat kaikki puut ja kasvillisuudet poistaneet Eino Leinon ympäriltä, enkä oikein päässyt perille, mistä syystä. Jotain putkihommia siellä kai tehtiin. Ja kesä jatkuu....

perjantai 20. syyskuuta 2013

Lomamuistot 2 - kesäkuu

Saatuamme kaikki alkuvalmistelut tehtyä, (talon lämmitys, vesijohtojen laitto, nurmikonleikkuu, makuuksien tuuletus jne jne),  voimmekin asettua taloksi. Mitä kaikkea sitten teimmekään? Kesäkuun olimme juhannukseen asti aivan kaksistaan. Kävimme ystäviemme ja sukulaistemme luona vierailulla, istuimme nuotiolla, kuuntelimme lintujen laulua, paistoimme muurinpohjalettuja, saunoimme jne. Juhannuksena tuli tyttäremme käymään muutamaksi päiväksi. Minä tein jopa juhannusvastan itse ja sidoin sen ns. oikeaoppisesti. Mieheni alkoi rakentaa meille uutta kompostivessaa.
 
Kaiken lomassa silmiämme hiveli koko Suomen kauneus kukkineen. Kesä oli aikaisessa, kaikki kukat kukkivat pari viikkoa aikaisemmin kuin ennen. Eikä itikoitakaan tänä kesänä juuri ollut. Aivan kesän alussa lenteli joitakin, mutta loppukesää kohden nekin hävisivät. Ihana Suomen suvi!

torstai 19. syyskuuta 2013

Lomamuistoja - Touko- kesäkuu

Toukouussa alkoi kesämatkamme Travemündestä Suomeen. Ensimmäiset kymmenen päivää vietimme tyttäremme luona Helsingin seudulla, vierailimme sisarteni ja ystäviemme luona, kävelimme Itämeren rannoilla niin Espoossa kuin Helsingissäkin, kävimme Heurekassa katsomassa kuinka ihmiskehomme on rakennettu, kävimme Amos Anderssonin museossa Helsingissä, kävimme jopa uimassa Suomenlahdessa, vaikka minua hirvittikin sen vesi, jossa oli vihreää töhnää seassa.


Matkamme jatkui Saimaan kautta pohjoiseen. Saimaan vesi oli vallan toista verrattuna Suomenlahden veteen. Me saunoimme, uimme, söimme, nauroimme, teimme kävelyretken ja nautimme Suomen sulosta ystäväperheen seurassa.


sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Syyskuun terveiset Suomesta. Vielä täällä olemme, mutta Berliini alkaa jo häämöttää ajatuksissamme. Kesä on mennyt niin joutuisaan, ettei arvakkaan. Aurinko paistoi, ei ollut, sanoisinpa melkein lainkaan ukkosia. Kesäkuussa jyrisi taivaan rannalla pari kertaa, mutta siinä se oli. Eikä ollut paljon itikoitakaan, loppukesästä ei lainkaan, eikä hirvikärpäsetkään olleet vaivanamme. Jänösiä hyppi kyllä pihamaalla alkukesän ja oravat seurustelivat kanssani koko kesän. Välissä oli toki vesisateitakin, mutta sitähän se luonto tarvitsee.
Loppukesä meni marjoja kerättäessä. Vadelmia oili paljon ja ne olivat todella hyviä. Puolukatkin ehtivät kypsyä ennätysajassa, joten sainpa sangollisen niitäkin mukaani. Omenasato oli vähäinen, mutta sen sijaan omenat olivat isoja ja osin makeitakin.
Niin että tällaista tällä kertaa.

perjantai 12. heinäkuuta 2013

Lapin terveiset

Teimmepä tässä välissä pienen "ulkomaanmatkan" ja kävimme Kiirunassa mutkan.

Kiirunassa ajoimme bussilla Rautakaivokseen ja kuuntelimme
kaivoksen historiaa ja nykytoimintaa, katsoimme kaivosmuseon
ja saimme kahvit noin 550 metrin syvyydessä maan sisällä.

Osa Kiirunan kaupunkia siirretaan toiseen kohtaan, kun maa
uhkaa vajota. Tämä koulu on jo yksi uudelle paikalle rakennetuista
taloista.

Kiirunan kaupungintalo tulee myös siirrettävien joukkoon.

Samoin tämä kaunis Kiirunan kirkko, joka on Ruotsin
kauneimpia kirkkoja, ollut mm. usein postimerkeissä.


Seuraavana päivänä ajoimme Louskovuorelle ja sieltä
Rautsälven koskille sen kuohuja katselemaan.

Kiirunasta ajoimme Pajalaan, jossa on filmattu
Populärmusik aus Vittula -filmi. Pajalassa 
joimme kahvit ja katselimme vähän ympärillemme,
löysimme samalla tämän merkin.

Matkamme jatkui Pellon kautta takaisin Tornioon.

Tänään kävimme katselemassa hilloja eli lakkoja tältä 
Sompajärven suolta, Saimme peräti 23 lakkaa, joista
19 kypsää lakkaa. Mutta kun ajelimme takaisin päin,
matkan varrella oli kyltti "Mansikkaa ja hillaa" ja
mehän seurasimme kylttiä ja saimme ostetuksi 
joululakat 12 euroa kilo.

Huomenna matkamme jatkuu takaisin Kainuuta kohti.
HYVÄÄ KESÄÄ!


lauantai 6. heinäkuuta 2013

Lomalla

Kesäiset terveiset Suomesta. Tänään vietetään Eino Leinon päivää. Lippu liehuu samalla meillekin. Aamulla lähdimme Kajaanista vesisateessa ja vähän taisi jyristäkin taivaanrannalla, kohti Tornioaa. Täällä paistaa aurinko ja on 22 astetta (sisällä jopa 27). Vesisateen vuoksi unohdin sandaalini aittaan. Kajaanissa sain saapastella kumisaappaissani, kun pakkasimme autoon tavaroita. Tästä syystä minulla oli vain tennarit mukana. Siis täällä ensi töikseen kauppaan ja ostamaan uudet. Ja hyvät ostinkin puolella hinnalla (huom. alennusmyyntikausi).

Maanantaiaamuna jatkamma matkaa Kiirunaan. Toivottavasti suosiollinen sää kulkee mukanamme.

Aurinkoista kesänjatkoa kaikille!

maanantai 20. toukokuuta 2013

Kevään kauneutta katselemassa

Helteet saapuivat Berliiniin viime viikolla. Koska minulla oli vielä kolme uimakertaa käyttämättä, niin tottakai syöksyin suoraa päätä ulkouimalaan. Keskiviikkona, torstaina ja perjantaina käytin nuo käyttämättömät uintikerrat hyväkseni. Perjantaina kävin tämän kevään viimeisellä espanjantunnilla ja sieltä suoraan sitten uimaan. Olipa virkistävää. Lauantaina satoi, mutta helluntaisunnuntai oli jälleen lämmin. Tänään helluntaimaanantaina taivas on harmaa ja tuulee, mutta lämmintä siitä huolimatta on. Ja ihan näyttää siltä, kuin taivaskin alkaisi vapautua harmaasta pilvipeitosta.
Nyt edessäni on tavaroiden kokoaminen kesää varten. On katsottava, mitä kaikkea ottaa mukaan, mikä on tarpeellista, mutta kyllä varmaan tulee tarpeetontakin mukaan, kuten aina.

Puistokävely kyllä siinä välissä kuitenkin piristää, luonto suorastaan kutsuu luokseen.
Sillä kukkia ja tuoksuja täynnä on maa ja joka kerta sieltä löytyy taas uusi kukkaan puhjennut kasvi.

Puistomme vartijat työssään, niin maalla kuin vedessäkin.

Näillä lampailla on hyvät eväät puistossamme. Ja lopultakin ne oli vapautettu talvisesta turkistaan.

Tämä vanha tuttavamme tässä vain lepäilee. Mutta onkohan sillä jokin viekkaus mielessä, en tiedä. No lampaat se on jättänyt tähän mennessä rauhaan, mutta lintuja vaanii ja saakin niitä saaliikseen höyhenistä päätelleen, joita aina silloin tällöin näkyy siellä täällä.

Koska puistossa on putkitöitä, ei juna tänä keväänä kulje. Sen sijaan nämä hevosrattaat palvelevat niitä, jotka eivät jaksa omin jaloin kulkea tai muuten vain haluavat nauttia hevoskyydistä.

Tämä nuorimies hattuineen sen sijaan käveli omin jaloin edessäni niin letkeästi, että häntä oli mukava seurata.

Välilla nautimme puistossa suussasulavat jäätelöannokset.

Ja mitä vielä tapahtui? Mitä mee kuulimmekaan? Käki kukkui puistossa. Todella, se on oikea käki, eikä mikään käkikello. Kuulin sen kukkuvan torstaina, eilen ja tänään. Ensimmäisen kerran kuulin Berliinissä käkösen kukkuvan.

Nyt on siis aika toivottaa kaikille oikein mukavaa ja aurinkoista kesää, sillä kohta starttaa laivamme. Ehkäpä jossain vaiheessa pääsen tietokoneen päähän katselemaan mitä täällä tapahtuu. Nauttikaa kesästä!