Kuinka nopeasti kesä on kulunutkin. Ei ole juuri aikaa jäänyt blogiinkaan. Tässä kuitenkin muutamia kesän tapahtumia sitten viimeisen.
Heinäkuussa olimme jonkin aikaa Tornion seudulla. Siellä teimme päivän retken Kuusiluotoon. Kuusiluoto on saari Pohjanlahden perukassa (kuvassa aivan alla). Sinne perustettiin saha viime vuosisadan vaihteessa. Saari oli kuin pieni kaupunki kauppoineen, kouluineen, saunoineen jne. Tämä yhdyskunta kohtasi loppunsa Lapin sodassa, kun saksalaiset ampuivat saaren rakennukset tuleen 4.10.1944. Saaren historia kiinnosti minua sikäli, että äitini oli siellä töissä ennen tänne Kainuuseen tuloaan.
Yllä olevan kuvan on äitini lähettänyt isälleni seurusteluaikoinaan. Kuvassa on pääkatu. Vasemmalla puolen äitini kirjoittama teksti "Tässä on meidän asunto" ja oikealla puolen teksti "Tässä on tanssipaikkamme". Alapuolella tanssipaikan aidan takana äitini sisar, äitini ja kaksi muuta sen ajan nuorta neitosta.
Menimme veneseuran Deco-veneellä saarelle. Saarelle halukkaita oli noin 500, mutta veneeseen mahtui vain 15 miehistö mukaan luettuna, joten vene sai ajaa päivän aikaan useaan otteeseen edestakaisin. Matka saarelle kesti noin parikymmentä minuuttia. Koska vene ei voinut ajaa rantaan saakka, tultiin meitä hakemaan tällä laiturilla, jossa oli moottori takana. Tähänkään ei mahtunut kaikki veneessä olijat yhdellä kertaa, vaan laituri haki kaksi kertaa veneen matkustajat. Paluumatkalla meillä oli onnea, sillä pääsimme tämän laiturinohjaajan omassa pikamoottoriveneessä takaisin mantereelle.
Saarella näkyi vain näitä raunioita. Meidän oppaamme oli syntynyt ja asunut saarella ja paennut sieltä 10-vuotiaana. Hän selosti kaikkien näiden raunioiden tarinan elävästi. Alemmassa kuvassa ns. miljoonaportaat. Portaiden yläpäässä on ollut sahan toimisto, josta työntekijät ovat viikottain hakeneet palkkapussinsa, siitä nimi miljoonaportaat. Nyt saarella kasvoi "miljoonittain" ahomansikoita. Voi voi kun ne maistuivat, olisin halunnut jäädä poimimaan niitä.
Samalla Tornion reissulla kävimme myös tässä Keminmaalla olevassa Pyhän Mikaelin kirkossa. Kirkko on rakennettu luonnonkivistä 1530-1660. Kirkon kattomaalaukset (kuva vasemmassa kulmassa) esttävät Kristuksen kärsimyshistoriaa ja ovat peräisin vuodelta 1650. Kuorin lattian alle on haudattu pappi Nikolaus Rungius, joka toimi Kemin kirkkoherrana 30-vuotissodan aikana. Hän kuoli 1629. Rungiuksen tiedetään sanoneen "Jos minun sanani evät ole totta, niin ruumiini mätänee, mutta jos ne ovat totta, niin se ei mätäne. Rungiuksen lahoamaton ruumis on edelleen nähtävänä kirkossa.
Käytiin merellä muutenkin ajelemassa. Tässä lähdössä merenpoukamasta Tornionjoelle päin.
Jos kesäkuu olikin kylmähkö, niin heinäkuu oli sitä vastoin helteinen. Meillä oli peräti 36 helteistä päivää, jolloin parhaina päivinä käytiin useampaankin otteeseen uimassa.
Kesän antimiin kuuluivat marjatkin. Poimimme mansikoita ja mustikoita ja viinimarjoja talvenkin tarpeisiin. Nuo oikealla alhaalla olevat vihreät viinimarjat ovat vain maistiaisia vieraillessamme Oulunjärvellä. Ne eivät ole karviaisia, vaikka ovatkin vähän sen näköisiä. Omenapuun sato on vielä puussa muutaman päivän. Niin vatut kuin hillatkin jäivät vain ostomarkkinoiden varaan. Vattuja löysin noin 300 gramma, hilloja en lainkaan - ostin molempia kilon torilta, vaikka hillojen hinta kyllä oli niin korkea, että mietin tovin, ostanko vaiko jätänkö.
Kuului meidän kesään tällaistakin. Kuin apina puussa kiipeili tyttäremme katkomaan koivun oksia kaverin ohjatessa köyden kanssa putoamisen oikeaan suuntaan. Nyt koivu on kaadettu ja odottelee halkomista liiterin takana.
Lisäksi on saatu uusi "helpotushotelli", uusi kellarinovi, uusia istutuksia pihapiiriin. On käyty vierailulla, vieraitai puolin jos toisin, vietetty syntymäpäiviä, luettu, uitu, käyty teatterissa, näyttelyissä - siis nautittu kunnon kesästä.
Näihin Eino Leinon sanoihin päättyköön kesäkertomukseni.
