lauantai 28. helmikuuta 2015

Kalevalan päivä

Kauan aikaa sitten, silloin kun maailma oli vielä nuori, asui kaukana Kalevalan mailla villi ja vapaa koirien heimo. Sen naapurina pimeässä Pohjolassa asui hurja susien kansa. Koirat ja sudet kilpailivat metsien kuninkuudesta ja niiden välille syntyi kiivaita kahinoita.
Vaka, vanha Väinämöinen, tietäjä iän ikuinen oli koiraheimon suurin tietäjä, loitsujen laulaja ja mahtimies. Kerrottiinpa hänen olleen mukana jo silloin kun maailma luotiin.
Hän, kuten kaikki koirat, eleli aikojansa Vänölän ahoilla, Kalevalan kankahilla ja kauas kantautuivat kertomukset Väinämöisen laulusta ja osaamisesta.
Siinä soitti Väinämöinen, soitti päivän, soitti toisen, eikä ollut sellaista urosta, jonka sydän ei olisi suilanut.
(Mauri Kunnas: Koirien Kalevala)

HYVÄÄ KALEVALAN PÄIVÄÄ!

lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivänä

Hyvää ystävänpäivää!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Kevättä ilmassa

Kesän kukkaset elpyy kyllä
taas tullessa uuden kevään.

Sunnuntaina aurinko paistoi ja ensimmäiset lumikellot heräsivät eloon nurmen alta. Tuuli tosin oli pohjoinen ja kylmä, liian kylmä ja se tietenkin toi korvakivut ja yskän, mutta niistähän päästään juomalla kuumaa ja "MelissenGeist"-pumpulit korviin.

sunnuntai 1. helmikuuta 2015

Helmikuun terveiset

Helmikuun hileinen hanki hohtaa....No ei nyt ihan hileinen, vaan vähän märkää lunta. Mutta minun  oli pakko kuvata, kun Clarissan sivuilla oli niin hienoja talvikuvia. Eihän niitä tietenkään voi mitenkään verrata toisiinsa. Tämäkin on vain kännykkäkameralla otettu. Mutta ihan näytiksi meidänkin talvea.

Nautinnollisia ja aurinkoisia talvipäiviä!