perjantai 14. helmikuuta 2014

Ystävänpäivä


Miten kuvata osaisin ystävyyden?
Se on lämmin leipä tai tuliaispulla,
ovi avattu ystävän tupaan tulla.
Se on tarinatunti, kahvihetki,
merenrantaan suunnattu uintiretki,
se on annettu aika, tunti tai kaksi
ja kaivattu korva kuuntelijaksi.

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ!

.

maanantai 10. helmikuuta 2014

Tämäkö helmikuuta?

Helmikuun alku näytti jo lupaavalta. Lunta oli satanut, vaikkakin suksen jälki jättikin vielä ruohot näkyviin.

Helmikuun 8. päivänä näkymä olikin sitten jo tämä. Ensimmäinen krookus oli ehtinyt avata jo kukkansa.

Joutsenpari saapui takaisin puistoon. Toinen joutsenista poseerasi ihmisille, toisella oli nälkä ja se haukkaili vain ruohoa. Lammet olivat vielä jään peitossa ja varikset luistelivat jäällä. Puistoon oli syntynyt kuusi pientä kilipukkia; kolme valkoista ja kolme tummaa.

Tämän mielenkiintoisen "kioskin" näin kadun varrella. Tässä ei kuitenkaan ole kysymyksessä mikään kioski, vaan suojarakennelma, johon on maalattu kioski kaikkine lehtikioskin tarpeineen, niin kuin myös tuo ihminen tuolle luukulle. Todella erehdyttävän hyvin maalattu varjoineen päivineen.

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Pääsiäispuputko jo liikkeellä?

Helmikuu on tullut, tulleeta valkohanget, pakkasherra nurkissa jo paukuttaa....

Vaan kaikkea muuta. Valkohangista ei ole tietoakaan ja sekin vähäinen lumi, mikä meillä oli, on tipotiessään. Pakkasherrakin on hävinnyt muualle, pikkupakkaspoika käväisi yönseudulla, mutta pakeni sen siliän tien, kun aamuaurinko nousi. Puistossa kävellessäni vain lumiukot ja pupuset seisoa jököttivät vielä paikoillaan. Mitenkähän tässä niiden käy, kun aurinko lämmittää?
Sukset jäivät käyttämättä parvekkeelle. Kun ruohonjuuret paistavat latujen jäljissä, ei haluttanut mennä hiihtolenkille, enkä näin ollen ehtinyt lainkaan suksien päälle. Taitavat jäädä odottelemaan seuraavaa talvea.

Mukavia helmikuun päiviä!