tiistai 30. marraskuuta 2010

Leivonnaisia

Antti joulun aloittaa, Tuomas tupaan tuopi!
Tänä vuonna ajattelin ajoissa tehdä joululeipomuksia pakastimeen....Niin ja onhan meillä nuo espanjankurssin pikkujoulutkin. Viime vuonna tein torttuja, jotka menivät kuin kuumille kiville. H. meinasi, ettei muuta tarvitse leipoakaan, kunhan vain torttuja riittää. Täytyy siis tehdä niitä niin, että on syötäväksi asti.

maanantai 22. marraskuuta 2010

Joulumyyjäiset

Berliinin Suomi-Keskuksessa oli viikonloppuna joulumyyjäiset. Kävin lauantaina, ihania tavaroita oli kaupan, itsetehtyjä ja suomalaisia tuotteita. Tietenkin piti syödä ensimmäiset joulutortut ja mukaan lähti suomalaista leipää.

Sunnuntaina rohkenin viedä kutomiani tekeleitä tarjolle ja möin yllä olevat käsineet ja sukat. 20 prosenttia sai myyntipöytä myydyistä tuotteista.

Ja olihan siellä itse Joulupukkikin saapunut Korvatunturilta saakka ilahduttamaan täkäläisiä lapsukaisia ja lapsenmielisiä.

lauantai 13. marraskuuta 2010

Tempelhofin lentokenttä


Tempelhofin lentokenttä suljettiin lentoliikenteeltä lokakuussa 2008. Sen jälkeen se oli kauan käyttämätön alue, kunnes se avattiin yleisön käyttöön toukokuussa 2010. Yöksi portit suljetaan edelleen, mutta päivisin - etenkin kauniina päivinä siellä voi nähdä surffaajia, rullaluistelijoita, kävelijöitä, pyöräilijöitä jne.
Kävin minäkin pyöräilemässä siellä; tältä siellä näytti, ei ollut kovinkaan paljon ihmisiä tuona marraskuun päivänä, jolloin minä siellä olin. Kovin autiota ja hyvin tuulista! Mutta se hyvä puoli siinä oli, ettei tarvinnut autojen seassa ajella.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Kurkkaus lapsuuteen

Sain haasteen Allulta jokin aika sitten, tässä vaustaus tuohon meemiin:

1. Mitä vastasit pienenä kysymykseen "Mikä sinusta tulee isona?"
Liekö tuota kysymystä tehtykään, en ainakaan muista. Mutta jos olisi tehty, vastaus olisi ollut joko äiti, kauppaneiti tai opettaja.

2. Mitkä olivat sarjakuvien/piirrettyjen lemppareitasi?
Pekka Puupää ja Aku Ankka. Eka tuli aina joulupukin kontista ja se oli samalla meidän värityskirjamme.

3. Lempileikkejäsi?
Leikin mielelläni paperinukeilla ja kotia sekä kauppasta sekä opettajaleikkiä. Keitettiin leikkimökissä muhakahvit, sokerina kivet ja pullana puupalaset ja kutsuttiin naapurin täti ja äiti kahville.Leikittiin myös paljon piirileikkejä ja pidettiin hiihtokilpailuja, ajettiin pyörällä. Pyörän pinnojen väliin laitettiin pahvinpalanen ja kuviteltiin, että se oli moottoripyörä. Sukelleltiin heiniin ja huudettiin "Armi Kuusela Hilario sukeltaa". Mielikuvitus oli kovasti mukana leikeissä.


4. Mistä urheilusta pidit/harrastit?
Pidin voimistelusta, hiihdosta, pyöräilystä, pallopeleistä. Tykkäsin kaikenlaisista urheilulajeista, paitsi korkeushypystä en pitänyt. En ollut hyvä siinä.  Mutta telinevoimistelusta pidin ja olinkin melko hyvä siinä. Uiminenkin oli kivaa, mutta se oli vain kesäinen harrastus. Luistelemisesta olisin tykännyt, mutta minulla ei ollut omia luistimia. Saatiin sitten yhdet vanhat hokkarit ja heti tehtiin pikkulammelle luistinrata, jossa harjoiteltiin pystyssäpysymistä.

5. Ensimmäinen musiikki-idolisi?.
Pienenä kuuntelin kun äiti lauleskeli joskus työnsä lomassa. Sitten tuli lastenlaulut. Sitten kuuntelin suomalaisia iskelmiä ja samalla kirjoitin kynä sauhuten sanoja ylös. Myöhemmin kuuluivat Cliff Richard, Paul Anka, Elvis ja eritoten Beatles idoleihini.

6. Parhaat synttärisi ja miksi?
Minun syntymäpäiviäni ei vietetty, en ainakaan muista. Kerran sain helmet isältä synttäriksi. Me kaikki kolme saimme sinä kesänä helmet. Nuorimman sisareni syntymäpäiviä vietettiin kutsumalla naapurin lapset kekkereille. Äiti paistoi lettuja ja juotiin mehua.  Pelattiin pelejä. Ne oli ihan mukavat synttärit.

7. Paras joululahjasi/muu lahja, jonka olet saanut?
Minusta paras joululahja oli se, kun joulupukin muori tuli meille. Se oli jotain, jota ei naapurissa oltu nähty. Kaikki lahjat, jotka olen saanut, on ollut kivoja. Mutta kirjat olivat parasta.

8. Mitä olisit halunnut elämässäsi tehdä, jota et vielä ole tehnyt?
Pienenä halusin aina kaivaa pihalle kuopan ja mennä käymään Amerikan-tätin luona.

sunnuntai 7. marraskuuta 2010

Marraskuu


Tänä aamuna etsiessäni Äidinkielen ja kirjallisuuden käsikirjaa katselin samalla luettavaa marraskuulle. Sain seuraavat kirjat kokoon:

Myrskyluoto muistoissani (Anni Blomqvist)
Anna Karenina (Tolstoi)
Rietas rukousmylly (Arto Paasilinna)
Ruma Ankanpoikanen (Andersen)
Aurinkokukkametsä (Torey Hayden)
Spuren des alten Pavians (Maren Wulf)
Kalt ist der Abendhauch (Ingrid Noll)
Und weiter führt der Weg nach Westen  (Pearl S. Buch)
Uppo-Nallen ystäväkirja (Elina Karjalainen)

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Luonnon jatkuvuutta

Syksy ei ole ainoastaan kuollutta aikaa...Kun luonto näyttää kuolevan, se asettuu ainoastaan talvilepoon.
Meidän puistossa oli kerätty näytteille kaikenlaisia hedelmiä, siemmeniä ym. Osa oli minulle tuttuja, osa taas tuntemattomia. Tai siis olin kyllä nähnyt noita siemmeniä, mutten tiennyt niiden nimiä. Kaikissa näissä puiden, pensaiden ja kukkien siemmenissä ja hedelmissä jatkuvuus on varmistettu.